Viime kaudella Gordie Howe -hattutempun Liigassa tehnyt pakki lopettaa uransa: “Oma taso ja kehitys ei ole miellyttänyt enää vähään aikaan”

Liigassa viime kaudella Jukurien takalinjoilla 45 ottelua pistein 1+1=2 (-9) pelannut Atte Mäkinen lopettaa pelaajauransa. Puolustajan paikalla luutinut peluri kertoi päätöksestään sosiaalisen median kanavissa.
– Pitkän miettimisen ja itsetutkiskelun jälkeen oon tullut siihen tulokseen, että mun jääkiekkoura päättyy. Oma taso ja kehitys ei ole miellyttänyt enää vähään aikaan ja samalla muiden asioiden merkitys elämässä on kasvanut. Intohimo pelaamista ja jääkiekkoilijan elämää kohtaan on hiipunut enkä oo osannut nauttia pelaamisesta entiseen tapaan. Näiden asioiden myöntäminen itselle kesti kauan, mutta lopulta päätöksen tekeminen oli helpotus, pelaaja kirjoitti Instagramissa.
26-vuotias tamperelainen voitti urallaan Suomen mestaruuden ja alle 18-vuotiaiden MM-pronssia. Näistä ensiksi mainittu tuli Tapparassa kauden 2015-16 päätteeksi ja pronssi keväällä 2013.
– Oon saanut pelata hienon ja vaiherikkaan uran. Oon kokenut isoja voittoja, karvaita tappiota, onnistumisia ja pettymyksiä. Jääkiekko on antanut mahdollisuuden nähdä maailmaa ja tuonut monta korvaamatonta kokemusta.
Äskettäin maalivahti Eveliina Mäkisen (entinen Mäenpää) kanssa naimisiin mennyt pakki ehti pelaamaan Liigassa lopulta 257 ottelua pistein 4+19=23 (-32). Viime kauden erikoisuus oli se, että Mäkinen iski kauden kummatkin pisteensä Jukurien yhdessä ja samassa Kärpät-pelissä – ja jotta erikoisuudet saisivat täysin oman levelin piirteitä, tappeli hän Otto Karvisen kanssa tehtailtuaan siis Gordie Howe -hattutempun.
– Jääkiekko ei mun elämästä häviä mihinkään ja hyvillä mielin aion nauttia rakkaasta lajista vähän uudella tavalla. Uudet työkuviotkin on jo selvillä eikä hienot kokemukset varmasti lopu tähän. Niistä lisää vähän myöhemmin, kaikkia läheisiä kiitellyt Mäkinen summasi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- NHL-valmentaja auto-onnettomuudessa – ajoi päihtyneenä kolme lasta kyydissään
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!