Shokkiuutinen! Liigan kohupuolustaja lopettaa uransa lääkärin määräyksestä vain 24-vuotiaana

Liiga-seura KooKoon puolustaja Martin Bergerin pelaajaura päättyy äkisti vain 24-vuotiaana.
Kouvolalaisseura julkaisi maanantaina kotisivuillaan uutisen, jonka perusteella turkulaislähtöisen Bergerin ura päättyy nopeasti edenneen, leikkausta vaativan sydänsairauden johdosta.
– Tietysti jää harmittamaan, kun ura jääkiekkoilijana päättyi näinkin aikaisin. Olisin vielä nauttinut pelaamisesta, mutta nyt tilanne on niin vakava, että mahdollisuutta pelaamiseen ei enää ole. Haluan kiittää perhettä, ystäviä, pelaajia, seuroja ja kannattajia kaikista näistä vuosista ja saamastani tuesta, Berger kommentoi KooKoon kotisivuilla.
– Tämä on valtava pettymys kaikille meille ja olemme todella pahoillamme pelaajan puolesta. Berger on ollut iso osa joukkuetta ja koko yksijoukkue -yhteisöä, johon hän tulee jättämään ison aukon, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen surkutteli.
Viihdyttävästä ja tunteita herättäneestä pelityylistään tutuksi tullut Berger debytoi Liigassa TPS:n paidassa kaudella 2015-16. Kaikkiaan mies sai tililleen kahdeksan kauden aikana tililleen 216 Liigan runkosarjapeliä tehoin 9+20=29. Jäähyminuutteja puolustaja kasasi 445.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Ruotsalaistähti puolustelee pelaamistaan KHL:ssä: ”Yritän vain elättää perheeni”
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!