Pettymysten kierre vihdoin poikki? Auston Matthewsilta kovaa puhetta tulevista tavoitteista: ”En koe sen olevan meille mikään uutinen”
Viidellä viime kaudella NHL:n pudotuspeleihin yltänyt Toronto Maple Leafs on ollut sarjan eräänlainen jopa naurunaihe, kun joukkueen korttitalo on tupannut murtumaan kerrasta toiseen kovassa paikassa.
Vaahteranlehtipaidat ovat hävinneet viidesti putkeen ykköskierroksella, ja kaiken ”hyvän” lisäksi näistä ottelusarjatappioista peräti neljä on tullut vasta viimeisessä, eli viidennessä tai seitsemännessä osassa.
Viime kaudella Montreal Canadiens päätti Toronton laulun voitoin 4-3. Toronton, joka voitti runkosarjassa oman divisioonansa.
– Olihan se tietysti todella turhauttavaa. Se on p*rseestä, Auston Matthews sadatteli äskettäin palaten menneeseen.
– Ihmisillä on mielipiteitä ja saavathan he sanoa, mitä haluavat. Itse uskon joukkueeseen ja pelaajiin todellakin.
Elämä on siitä hyvinkin jännä asia, että yleensä myös negatiivisissa kokemuksissa on puolensa – jos ei muuta, niin ainakin ne opettavat hyvin usein tavalla tai toisella.
– Uskon todellakin, että tulemme olemaan parempia tappioiden ja kohtaamiemme vastoinkäymisten jälkeen.
Joukkueen GM Kyle Dubas on sanonut suoraan etsivänsä keinoja, joilla Maple Leafs voi mennä Stanley Cup -mestaruuteen.
– En koe sen olevan meille mikään uutinen. Tiedämme, että hän ajattelee niin. Kun hän toistaa sitä, se antaa meille itseluottamusta jatkoon.
– Se pääjohtajan uskominen ja joukkuekaverin luottaminen toisiin on kaikki, mitä tässä voi pyytää.
Loukkaantuneena vielä viikkoja oleva Yhdysvaltain ja Meksikon passin pelaaja on kuulunut joukkueensa johtotähtiin kaudesta 2016-17 alkaen, ja pisteitä hän on latonut runkosarjoissa kausikohtaisesti aina 63:sta ja 80:aan.
Kommenttien lähteet: NHL:n verkkosivut, ESPN.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se on varmaa: Liigan supertähti siirtyy Jokereihin!
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Hannes Hyvönen: Liiga-seura vaihtuu!
- HIFK kävi ryöstöretkellä: haaviin toisen Liiga-seuran NHL-lupaus!
- Kolminkertaisen NHL-mestarin poika säkenöi MM-jäillä – varausosakkeet hurjassa nousussa!
- JYPistä lähtenyt Tobias Winberg: uusi seura selvisi!
- Suuri kiekkonimi on poissa – rakastettu NHL-hahmo kuoli äkillisesti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Dallas joutui tukalaan tilanteeseen NHL:ssä – suomalaishyökkääjästä tipahti karu tieto
- Roope Hintzistä tipahti uusi päivitys – surkea uutinen Dallasille
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Eero Teräväinen: iso Liiga-huhu!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa