Pelicans teki raskaat miljoonatappiot – F1-tähti Valtteri Bottas hyppää merkittävään rooliin seurassa
Kuva: Juha Tamminen
Lahden Pelicans on tehnyt merkittävät tappiot kuluneella tilikaudella.
Seura tiedotti torstaina, että Pelicans-konsernin, johon kuuluvat Lahden Pelicans Oy:n ja Pelicans Ravintolat Oy:n, tekivät tilikaudella 2020-2021 liikevaihtoa 5 079 867 euroa. Pelicansin liikevaihto laski viime tilikaudesta 3 526 734 euroa eli noin 41%. Seuran tilikauden tappio oli lopulta 1 071 938 euroa.
– Liikevaihdon pudotus ja liiketappio olivat raskaat, mutta vältyimme pahimmalta skenaariolta. Siitä haluan kiittää koko henkilöstöä, rahoitus- ja yhteistyökumppaneita, kannattajia sekä vanhoja ja uusia omistajia. Vaikeiden aikojen positiivisin asia on ollut huomata Pelicansin merkitys yhteisölle ja se pyyteetön tuki, mitä olemme saaneet, Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen kertoi tiedotteessa.
– Meillä on organisaatiossa kautta linjan vahva usko tulevaan. Indikaattorit, kuten viime kaudesta parantunut kausikorttimyynti ja yleinen kiinnostus Pelicansia kohtaan osoittavat, että jos vain pääsemme syksystä alkaen kiinni normaaliin liiketoimintaan ja ihmiset saapuvat hallille, niin päijäthämäläisen vahvan verkoston tuella tästä selvitään, Pöyhönen jatkoi.
Pelicans piti torstaina yhtiökokouksen, jossa päätettiin hallituksen muutoksista. Seuran hallituksessa jatkavat puheenjohtaja Tommi Kurkaa, Juho Ruoti ja Simo Santapukki. Uusina jäseninä hallitukseen nimettiin F1-tähti Valtteri Bottas sekä asianajaja/Ortek Oy:n toimitusjohtaja Risto Saloranta. Pelicansin pääomistaja Pasi Nurminen palaa myös yhtiön hallitukseen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä