Suomalaislupaus Aatu Rädyn edelliskausi oli pettymys alusta loppuun. Hän ei päässyt näyttämään Liigassa tai nuorten maajoukkueessa niin kuin oli odotettu. Ei ollutkaan yllätys, kun hän valahti varaustilaisuudessa kakkoskierrokselle. Aiemmin Rätyä oli pidetty potentialaisena ykkösvarauksena.

Rädyn varannut New York Islanders voi olla valintaansa todella tyytyväinen. Varaustilaisuuden jälkeen suomalaislupaus on ollut kovassa iskussa. Alle 20-vuotiaiden harjoitusturnauksessa Räty muun muassa paukutti neljä maalia Ruotsin reppuun.

Kiekkoraamattuna tunnettu The Hockey News on myös kiinnittänyt huomiota Rätyyn. Suomalaisesta julkaistiin hiljattain kattava artikkeli.

– Hänellä selvästikin on lahjoja. Kun hän pelaa parhaimmillaan, Rätyä on vaikea pysäyttää, artikkelissa kirjoitetaan.

– Hänellä on kaikki tarvittavat työkalut. Kyse on enää siitä, että ne pitää saada laitettua yhteen järkeväksi tasaiseksi paketiksi. Nuorella iällä ja kaikkien paineiden keskellä se on helpommin sanottu kuin tehty.

Rädyn ensi kaudelle The Hockey Newsin odotukset ovat suuret.

– Vaikka on ollut huolia hänen kokonaisvaltaisesta pelaamisestaan ja tunteista peliä kohtaan, toivoa on olemassa yhtä lailla – ellei enemmänkin – että hän nousee uudelle tasolle ja on se huippulupaus, jota hänestä odotettiin, Kiekkoraamatussa kirjoitetaan.

– Tervetuloa Aatu Rädyn kostokiertueelle.