Upean tulokaskauden NHL:ssä pelannut Kirill Kaprizov vääntää parhaillaan jatkosopimuksesta seuransa Minnesota Wildin kanssa.

Neuvottelut ovat saaneet jopa härskejä piirteitä Kaprizovin leirin vuodettua alkuviikolla julkisuuteen tiedon siitä, että tähtihyökkääjä olisi pahimmassa tapauksessa siirtymässä takaisin KHL:ään ja Moskovan TsSKA:n riveihin, joka olisi tarjonnut 24-vuotiaalle vuoden ja 10 miljoonan dollarin arvoista jättisopimusta.

Kaprizovin yritys on saamassa kuitenkin noloja piirteitä. NHL-toimittaja Andy Strickland pitää monen muun kiekkovaikuttajan tavoin Kaprizovin kiristysyritystä täytenä sumutuksena miehen tulevan palkan nostamiseksi.

– Yksi suurimmista bluffeista koko urheiluhistoriassa! TsSKA:n budjetti on täynnä, minkä lisäksi KHL:n palkkakatto on noin 12 miljoonaa dollaria, Strickland lataa.

KHL:n arvostetuimpiin sisäpiiritoimittajiin lukeutuva Aivis Kalniņš on hänkin samoilla linjoilla.

– Aivan kuten Andy sanoi. En ymmärrä, miksi ihmiset ostivat tiedon siitä, että KHL olisi mahdollinen vaihtoehto Kaprizoville! Kuulemani mukaan hän haluaa yhä jatkaa Minnesotassa. KHL-tarjous on ollut pöydällä jo pidemmän aikaa. Paluu KHL:ään tapahtuisi ainoastaan hätätapauksessa. Kyseessä ei ole pelaaja, joka haluaisi jättää Minnesotan tai NHL:n. KHL-tarjous on pöydällä ainoastaan tuomassa hieman lisää painetta GM Bill Guerinin suuntaan, Kalniņš kommentoi.

Kaprizovin ja Wildin neuvottelujen suurimmaksi erimielisyyden aiheeksi on nousemassa sopimuksen pituus. Venäläistähden toiveissa olisi maksimissaan kolmivuotinen jatkosopimus, jonka jälkeen tämä olisi valmis valitsemaan uuden seuransa rajoittamattomana vapaana agenttina.

LUE MYÖS: Jättipalkkaisen NHL-tähden ura rajussa syöksyssä – pelikavereilta suorat sanat: ”Kukaan ei halua häntä tänne!”