Ässät – kausiennakko 2021-22: Kärki kantaa – mutta kuka tukee?

Liiga-kausi pärähtää pian taas käyntiin, kun avauskiekko tiputetaan jäähän Raumalla 9. syyskuuta. Ennen sitä käymme SuomiKiekon ennakkopaketissamme vuorollaan läpi jokaisen Liiga-joukkueen.

Ennakoimme runkosarjan suoritusta, listaamme mielenkiintoisimmat hankinnat ja esitämme viisi väitettä tulevasta kaudesta. Tällä kertaa vuorossa on Ässät.

Mihin vie Ässien tie?

Ässien viime kausi oli hyvin takkuinen ja vaikea. Joukkue jäi lopulta sijalle 12, ja sen taakse jäivät ainoastaan joukkueet, jotka olivat joko lomauttaneet tai erottaneet päävalmentajansa jossain vaiheessa kautta.

Ässien joukkue on muuttunut viime kauteen verrattuna hyvin paljon. Esimerkiksi viime kauden joukkueen seitsemän parasta pistemiestä lähtivät muihin maisemiin. Lähtijöiden joukossa ovat muun muassa maalipörssin voittaja Sebastian Wännström, kaksi kautta kovalla tasolla pelannut ruotsalaispuolustaja Jakob Stenqvist sekä maajoukkueeseenkin murtautunut Peter Tiivola.

Alkamassa on tältä erää Ari-Pekka Selinin viimeinen kausi joukkueen päävalmentajana. Kaksi edellistä kautta eivät varsinaisesti ole olleet mitään juhlaa ja tuskin se on sitä nytkään.

Ässien menetykset hyökkäyspäässä ovat tuntuvia. Niiden paikkaaminen ei ole ollut helppoa. Muun muassa Jarno Kärki palaa patapaitaan Ruotsista. Lisäksi hankintoja on tehty niin ulkomailta kuin kotimaisesta Liigastakin.

Viisi väitettä

1. väite – Jarno Kärki tulee olemaan joukkueen sisäisen pistepörssin kärki. 26-vuotias hyökkääjä pelasi kovalla tasolla viimeksi Liigassa. Viime kauden 16 tehtyä maalia SHL:ssä on hyvin kunnioitettava saldo. Sveitsin ja Ruotsin liigat nähneenä Kärki on kova haku Liigaan. Harjoituskaudella mies on ollut myös pitelemättömässä vireessä.

2. väite – Uudet hankinnat eivät korvaa hyökkäyspään lähtijöitä. Joukkueen hyökkäykseen ovat liittyneet muun muassa Liigassa hyviä otteita esittäneet Teemu Lepaus ja Alexander Ruuttu. Miehet ovat toki kovia hankintoja ja heillä on loistava sauma ottaa steppi eteenpäin uralla. Tulevat todennäköisesti saamaan paljon tuloksenteko- sekä ylivoimavastuuta, mutta vaikea nähdä, että he yltäisivät Wännströmin, Tiivolan, Nicolai Meyerin tai Roni Hirvosen tasolle.

3. väite – Maalivahtipeli on jälleen kysymysmerkki. Viime kaudellakin Porissa pelannut Linus Söderström oli ison osan viime kaudesta sairastuvalla, joten kysymys kuuluukin että pystyykö mies tällä kaudella kantamaan enemmän vastuuta? Joukkueeseen hankittiin venäläinen Konstantin Volkov, joka on pelannut Venäjän kakkostasolla kovin tilastoin, mutta miten pelit alkavat Liigassa sujumaan? Lisäksi reservistä löytyy nuori Rasmus Korhonen, joka pelaa lainalla Hermeksessä.

4. väite – Varsin ohuen ratkaisuosaston vuoksi hyökkäyksestä löytyy potentiaalisia nuoria pelaajia, joilla on mahdollisuus ottaa enemmän roolia hyökkäyksestä ja sitä myötä murtautua lopullisesti Liiga-tasolle. Tällaisia nimiä ovat muun muassa Eemil Erholtz sekä Lenni Killinen.

5. väite – Kauden päätteeksi yksi suurimpia patapakan onnistujia on nuori puolustaja, juuri viime kesänä NHL:ään varattu Aleksi Heimosalmi. Carolina Hurricanesin 2. kierroksen varauksella on hyvät saumat ottaa näkyvä ruutu Ässien tasapaksusta pakistosta.

Mielenkiintoisimmat hankinnat

Jarno Kärki – 26-vuotias Kärki palaa takaisin kotiin. Viimeksi Kärki nähtiin Porissa kaudella 2018–19. Valittiin saman tien myös joukkueen kapteeniksi. Kärkeä kohtaan luulisi olevan kovat odotukset suunnasta jos toisestakin. Mielenkiintoista nähdä, miten Kärki pelaa muun muassa Sakari Salmisen kanssa yhteen.

Albin Eriksson – Dallas Starsin kesän 2018 toisen kierroksen varaus on päässyt mukaan SHL-kokoonpanoon jo neljän edellisen kauden aikana. Parhaimmillaan hän on pystynyt iskemään 16 tehopistettä kauden aikana. Nyt 21-vuotiaalle ruotsalaistaiturille on tarjolla kova näytönpaikka suuremmalla vastuulla.

Derek Barach – Pelannut koko tähänastisen uransa Pohjois-Amerikassa. Miten sopeutuu Euroopan kaukaloihin? Yliopistosarjassa 26-vuotias hyökkääjä veti noin piste per peli -kausia jatkuvasti, mutta hyppy AHL-tasolle on pitänyt pistemäärät maltillisina. Siirtyi Ässiin kaksivuotisella sopimuksella.

Teemu Lepaus – Todennäköisesti tulee saamaan peliaikansa kakkosketjun keskeltä. Ylsi Ilveksessä kaudella 2018–19 peräti 40 pisteen runkosarjaan, mutta sen jälkeen pistesaaliit ovat puolittuneet eikä hän ole pelannut aivan täysiä runkosarjojakaan. Kenties uusi alku ja kokonaan uudet maisemat antavat miehen uralle jälleen uutta buustia.

Alexander Ruuttu – Loukkaantumiset ovat haitanneet isosti Ruutun urapolkua. Isä-Christian pelasi NHL:ssä aikanaan reilusti yli 600 ottelua. Alexander on puolestaan profiloitunut Liiga-pelaajaksi ja otteluitakin on pelattuna Liigassa tähän mennessä 346 kappaletta. Parhaimmillaan iskenyt Liigassa 17 maalia kaudessa. Potentiaalia löytyy.

Näin runkosarjassa käy

Selinin miehistöstä löytyy terävät Kärkiketjujen miehet. Tuloksentekovastuu on kuitenkin loppupeleissä vain muutamien miesten harteilla, joten hyökkäysosasto tulee siinä mielessä jakautumaan melko selkeästi kahtia.

Puolustuksesta kukaan ei nouse erityisemmin esiin kiekollisen pelin näkökulmasta. SHL:stä hankitulla ruotsalaispakilla Jacob Anderssonilla voisi olla siihen saumat, mutta ainakaan SHL:ssä miehen pistemäärät eivät päätä huimanneet. Vastaavasti muun muassa Santeri Lukka ja Roni Sevänen osaavat varmasti hoitaa omat hommansa puolustuspäässä.

Maalivahti Volkovin tilastot ovat komeaa luettavaa Venäjän kakkostasolta. Kysymys kuuluukin, miltä pelaaminen Liigassa tulee näyttämään?

Ässät tulee olemaan liikaa muutamien yksilöidensä varassa, eikä tuloksenteko ole kovin vakaalla pohjalla ainakaan paperilla. Epätasaisuus tulee vaivaamaan Ässien koko kautta, joten porilaisia odottaa pitkä ja tuskainen taival.

Runkosarjan 14. sija

Valmennus

Päävalmentaja: Ari-Pekka Selin
Valmentajat: Pasi Arvonen, Saku Martikainen
Maalivahtivalmentaja: Jaakko Rosendahl

Kokoonpano

#MaaPelaajaPPPelipaikkaIkä
30Linus SöderströmMVMaalivahti06.08.1992
35Rasmus KorhonenMVMaalivahti22.10.2002
90Konstantin VolkovMVMaalivahti20.09.1997
3Santeri LukkaPPuolustaja19.07.1991
6Olli VainioPPuolustaja23.04.1994
24Jacob AnderssonPPuolustaja17.03.1995
25Aleksi MatinmikkoPPuolustaja06.03.2000
33Nikolas MatinpaloPPuolustaja05.10.1998
34Aleksi HeimosalmiPPuolustaja08.05.2003
37Rami MäättäPPuolustaja03.04.2002
57Roni Sevänen (A)PPuolustaja17.04.1995
7Jarno Kärki (C)KH/VHKeskushyökkääjä/Vasen laitahyökkääjä13.10.1994
9Albin ErikssonOH/VHOikea/Vasen laitahyökkääjä20.07.2000
10Jami VirtanenOHOikea laitahyökkääjä07.08.2000
20Lenni KillinenOH/VHOikea/Vasen laitahyökkääjä15.06.2000
21Niklas Appelgren (A)OH/VHOikea/Vasen laitahyökkääjä24.06.1990
23Sakari SalminenOH/VHOikea/Vasen laitahyökkääjä31.03.1988
26Dereck BarachKHKeskushyökkääjä27.02.1995
41Samuli AaltonenVHVasen laitahyökkääjä22.08.2000
50Valtteri PihlajamäkiOHOikea laitahyökkääjä28.07.1996
61Leevi ViitalaOHOikea laitahyökkääjä20.06.2001
67Jasper LindstenVH/OHVasen/Oikea laitahyökkääjä30.06.1994
73Eemil ErholtzOH/VHOikea/Vasen laitahyökkääjä25.03.2000
74Nick MoutreyKHKeskushyökkääjä24.06.1995
75Teemu LepausVHVasen laitahyökkääjä12.03.1993
82Alexander Ruuttu (A)KHKeskushyökkääjä09.12.1992
97Jouka JuholaVH/OHVasen/Oikea laitahyökkääjä14.07.1997


TALLETA TÄNÄÄN 10€ JA SAAT 60€ PELIRAHAA!

1. Avaa pelitili Nordicbetille
2. Aktivoi bonus ja talleta 10€
3. Tilillesi lisätään 50€ ja voit hakea voittoja yhteensä 60 eurolla

K18 | S & E voimassa | Pelaa vastuullisesti – Peluuri.fi | BML Group Ltd. on MGA:n lisensoima MGA/CRP/108/2004