Kultaleijonan hankkiminen täydensi paketin oivasti – NHL-seurapamppu hymisi: ”Olemme tällä hetkellä tyytyväisiä”
Syksyn 2020 Stanley Cup -loppuottelija Dallas Stars tiedotti äskettäin kotisivuillaan, että se on tehnyt kolmivuotisen ja arvoltaan 4,5 miljoonan dollarin sopimuksen suomalaispuolustaja Jani Hakanpään kanssa. Puolustaja tienaa kaudesta 1,5 miljoonaa dollaria.
Vajaat kaksimetrinen ja lähes satakiloinen pakki on pelannut taalaliigassa kaikkiaan 73 ottelua pistein 3+2=5 (+2). Maailmanmestarin pääsääntöinen tehtävä onkin puolustava ja jämäkkä puolustaminen.
– Jani on isokokoinen ja fyysinen puolustaja, joka näkee jään hyvin ja luistelee kokoisekseen erinomaisesti. Lisäksi hän on erittäin monikäyttöinen pelaaja alivoimalla ja tuo muutenkin tarvittavaa tasapainoa puolustukseemme, seuran GM Jim Nill oli sanonut esimerkiksi NHL:n suomenkielisen sivuston mukaan.
MM-kullan lisäksi Suomen mestaruuden voittaneen pelaajan hyvyydeksi voitaneen laskea tämän kätisyys. Hakanpää pelaa oikea käsi alhaalla.
– Yksi tärkeimmistä asioista puolustuksesta puhuttaessa on syvyys. Olemme tällä hetkellä tyytyväisiä siihen, millaisia palasia olemme saaneet hankittua joukkueeseemme. Varsinkin puolustus on sellainen, jossa olemme mielestäni löytämässä tasapainoa, Nill jatkoi.
29-vuotias puolustaja on alun perin St. Louis Bluesin 4. kierroksen varaus kesältä 2010, mutta kyseisessä poppoossa Hakanpää ei ole NHL-otteluita koskaan pelannut.
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!