Muistatko heidät? Entisille Liigapelaajille sopimuksia uusiin joukkueisiin
Kuva: Ilari Isotalo
Liigassa kaudella 2018-19 Sportin paidassa viilettänyt Brody Sutter on solminut yksivuotisen sopimuksen ICEHL-joukkue Vienna Capitalsin kanssa. Puolestaan KalPassa kaudella 2014-15 ja Sportissa kaudella 2016-17 pelannut Tomas Kubalik on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Ranskan kakkostasolla pelaavan Brestin kanssa.
Sutter viihtyi Vaasassa yhden kauden ajan, jolloin hän pelasi 45 ottelua pistein 9+12=21. Ennen Liigaan tuloaan kanadalainen oli pelannut AHL:ssä useamman kauden ajan. Myös NHL:ssä 29-vuotias hyökkääjä on päässyt pelaamaan 12 ottelun verran Carolina Hurricanesin riveissä. Legendaariseen Sutterin sukuun kuuluva pelimies varattiin Hurricanesin toimesta NHL:ään kesällä 2011 7. kierroksella.
Sportissa vietetyn kauden jälkeen Sutter pelasi kaksi kautta DEL-liigassa Iserlohn Roostersin riveissä. Otteluita hän ehti pelaamaan 71 ja niissä syntyi 31 pistettä.
Kubalik esiintyi KalPassa 54 ottelussa pistein 4+17=21. Sportiin hän siirtyi kesken kauden 2016-17 Slovan Bratislavasta. Hän ehti pelaamaan loppukauden aikana 19 ottelua, joissa syntyi pisteet 1+5. Kubalikilla on kokemusta AHL:stä ja NHL:stä ennen Liigaan tuloaan. Columbus Blue Jacketsin paidassa tshekkiläinen on pelannut 12 ottelua tehoin 1+3. Hänen veljensä Dominik Kubalik pelaa tällä hetkellä NHL:ssä Chicago Blackhawksin riveissä.
Liigakausiensa välissä 31-vuotias Kubalik pelasi DEL-liigassa yhden kauden. Sportista lähdettyään mies on pelannut pääasiassa Tshekin Extraligassa. Viime kaudella hän siirtyi Puolan pääsarjaan loppukaudesta. Kausi 2018-19 jäi Kubalikilta kokonaan väliin terveyshuolien takia. Tuon pelaamattomuuden jälkeen hän ei ole pystynyt pelaamaan suuria ottelumääriä kausien aikana.
LUE MYÖS:
- Toronto Maple Leafs on nyt ahdingossa
- Matti Sundelin on kuollut
- Mitä ihmettä? Ruokajournalisti Parker, 35, sai NHL-komennuksen
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin NHL:ssä – samaan pystynyt vain kolme suomalaistähteä
- Pelicans: valtava takaisku!
- Mikko Rantanen hurjana! Takoi kovat tehot ja nousi jäähypörssin kärkeen
- Pittsburgh Penguinsin suomalaishyökkääjälle karuja uutisia
- JYP jysäytti jatkosopimuksen: ulkomaalaisvahvistus jatkaa Jyväskylässä
- SS: Jukurit-kapteeni Jesper Piitulainen siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Pelicansilta kovaa kuittailua toiselle Liiga-seuralle: ”Prinsessoille paikat nätiks”
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- SS: Jukurit-kapteeni Jesper Piitulainen siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Huippuvahvistus – HIFK:n hyökkääjä suuntaa Mestikseen!
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”