Lähde: Sveitsiläisseura kiinnostunut Liigan maalitykistä: ”Hän on listamme kärjessä”

Sveitsin pääsarja NLA:ssa pelaava SCL Tigers on kiinnostunut suomalaishyökkääjä Aleksi Saarelan hankkimisesta riveihinsä ensi kaudeksi, kertoo sveitsiläislehti Watson.ch.
Sveitsin pääsarjassa on käytössä ulkomaalaiskiintiö, mikä mahdollistaa sen, että joukkueen kokoonpanossa saa olla neljä ulkomaalaispelaajaa. Tigersin joukkueessa yksi paikka on vielä täyttämättä ja siihen Saarela on seuran urheilujohtaja Marc Eichmannin mukaan ykkösvaihtoehtona. Muut ulkomaalaiset joukkueessa ovat Harri Pesonen, Jesper Olofsson (Ruotsi) sekä Alexandre Grenier (Kanada).
24-vuotias maalitykki pelasi viime kauden Lukon riveissä. Hän sijoittui maalipörssissä viidenneksi 23 maalillaan. Kausi huipentui Suomen mestaruuteen.
Saarela on New York Rangersin 3. kierroksen varaus kesältä 2015. NHL-otteluita hän on urallaan pelannut kymmenen Florida Panthersin paidassa sekä yhden Carolina Hurricanesissa. Laitilan Jyskeen kasvatin palkintokaapista löytyy myös nuorten maailmanmestaruus sekä AHL-mestaruus.
Lehden mukaan heinäkuun loppuun mennessä selviää, päätyykö Saarela joukkueeseen vai ei. Saarelan kohdalla Pohjois-Amerikkaan lähtöä ei pidä myöskään sulkea tässä vaiheessa vielä pois.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!