Expressen: Euroopassa kovaa jälkeä tehnyt ruotsalaishyökkääjä palaamassa takaisin kotimaahansa
Viime vuodet hurjaa tulosta Euroopassa tehnyt hyökkääjä Linus Omark on ruotsalaislehti Expressenin mukaan siirtymässä ensi kaudeksi Luleå HF:n riveihin. Omarkilla olisi sopimusta sveitsiläisseura Geneve-Servetten kanssa jäljellä vielä yhden kauden verran, mutta lehden mukaan tuo sopimus on purettu.
Viime kaudella 34-vuotias ruotsalainen pelasi Geneve-Servetten riveissä piste per peli -tahdilla. Ennen sitä hän viihtyi KHL:ssä kuusi kautta, joista viisi Salavat Julajev Ufassa ja yhden Jokereissa. Hän oli aina joukkueensa parhaimpia pistemiehiä iskemällä 45-60 pistettä per kausi.
Omark on Edmonton Oilersin 4. kierroksen varaus kesältä 2007. Hän on pelannut seurassa 79 ottelua ja tehnyt niihin 32 pistettä.
Maajoukkueuralta mukaan on tarttunut maailmanmestaruus ja kaksi MM-pronssia. Hän oli mukana myös olympialaisissa 2018.
Omark aloitti ammattilaisuransa nimenomaan Luleåsta kaudella 2005-06. Expressenin mukaan Omarkin sopimus on kolmivuotinen, mutta seura ei ole asiaa vahvistanut.
LUE MYÖS:
- Antti Tyrväinen sikaili – Tapparan tähti loukkaantui: ”Ruma taklaus”
- HIFK: iso sopimusuutinen
- Mikko Rantasen NHL-seuralle karmea takaisku: Tähtihyökkääjä polvileikkaukseen – kausi ohi!
- MM-kultaleijonalta vihjaus ensi kauden joukkueesta: ”Todella, todella hyvä seura”
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Suomessa pelannut kiekkotähti kamalassa onnettomuudessa – taistelee hengestään
- Tapparalle tipahti huippu-uutinen!
- Eetu Luostarinen loukkaantui grillitapaturmassa – nyt tipahti uutta tietoa
- Leijonien entinen päävalmentaja on kuollut
- Näin Carter Hartin NHL-paluuottelu meni – kyyneleiltä ei vältytty
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”