Pelicansin maalia kuluneella kaudella mallikkaasti vartioinut Patrik Bartosak on suuntaamassa KHL:ään. Asiasta kertoo venäläismedia Championat.

Seuraksi valikoituu Championatin mukaan Amur Habarovsk. Bartosakin KHL-oikeudet ovat Dinamo Minskillä, joten on vielä epäselvää, miten oikeudet siirtyvät Amuriin.

Pelicansissa 28-vuotias tshekkiläinen torjui kiekkoja runkosarjassa 91.3 prosentin varmuudella. Maajoukkuepaidasta kokemusta löytyy vuoden 2019 MM-kisojen ykkösvahtina ja edeltävän vuoden olympiakisoista kolmosvahtina.

Bartosakin meriittilistalta löytyy myös AHL:n mestaruus vuodelta 2015. NHL-otteluita hänelle ei Pohjois-Amerikassa kertynyt.