Tampa Bay – New York Islanders: Yllättääkö Islanders jälleen?
NHL
Tampa Bay – New York Islanders
Keskiviikko 16.06. klo 03:00
New York Islanders jatkoi yllätyksiään Stanley Cupissa ja kukisti välieräpariin ennakkosuosikkina lähteneen Tampa Bayn ensimmäisessä ottelussa. Barry Trotzin suojatit riisuivat vastustajansa aseista ja loppunumerot kirjattiin vieraille 1-2. Viime kaudella Lightning pudotti Islandersin välierissä otteluvoitoin 4-2, mutta määrätietoisesti pelaavat saarelaiset aikovat nyt ottaa revanssin kilpakumppanistaan.
Sunnuntain ottelu jätti paljon mietittävää Jon Cooperille, sillä Lightning sai rikottua kuparisen rikki vasta ottelun viimeisellä peliminuutilla. Toki paljosta on kiittäminen myös Islandersin maalilla huippupelin pelannutta Semjon Varlamovia, joka veti pitemmän korren toista venäläisvahtia, Andrei Vasilevskia vastaan. Varsinkin Islandersin toinen maali Vasilevskin olisi pitänyt kopata, sillä Ryan Pulockin vedossa ei ollut juurikaan maskia.
Islandersin Leo Komarov raatoi ensimmäisessä pelissä tuttuun tapaan, ja sai vastuuta erikoistilanteissa. Tehopisteitä mies ei kuitenkaan päässyt merkkauttamaan. Tampa tulee varmasti toiseen peliin lujaa, ja yrittää kehittää jotain uutta, jolla Islandersin tiukan pakan saisi murenemaan. Haaste on kova, mutta Tampan hyökkäysvoima on erittäin korkealla tasolla.
Lyö vetoa ottelusta:
Toisessa pelissä Tampa päässee paremmin Islandersin sielunelämään kiinni, ja pystyy käyttämään vahvuuksiaan paremmin hyväkseen. Vetoihin lähtee kotivoitto, mutta varovasti: Tampa Bay voittaa ottelun (60 min) kertoimella 1,88. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?