Venäläinen kiekkolegenda Pavel Datsjuk on pelannut pitkän uran NHL:ssä ja maajoukkueessa. Nyt, 42-vuotiaana, hän miettii myös uransa lopettamista.

– Päätöstä uran jatkumisen suhteen ei ole vielä. Takaraja? En ole edes ajatellut sellaista, ja yritän vain ajaa sellaiset ajatukset pois. Silti tämä on minulle vaikea päätös. Ja kun tämä aihe tulee esiin, yritän vain unohtaa sen. Vaikka jonain päivänä minun on tehtävä päätös, Datsjuk kommentoi Allhockey.ru -sivustolle.

Datsjuk on pelannut huikealla urallaan yli 1 000 NHL-ottelua 14 eri kaudella. Uran kruunuja ovat Stanley Cupit vuosilta 2002 ja 2008 Detroit Red Wingsin paidasta. Hänet on palkittu kolmesti NHL:n parhaana puolustavana hyökkääjänä sekä neljä kertaa herrasmiespelaajana.

Maajoukkueessa Datsjuk on saavuttanut MM-kultaa vuonna 2012 sekä olympiakultaa 2018. MM-kisoista on tarttunut mukaan myös yksi hopea ja kaksi pronssia, ja olympialaisista myös pronssia.