HPK:n kovat säästöt pitivät tilikauden tappiot maltillisina: ”Torjuntavoitto”

HPK Liiga Oy on tehnyt kuluneelta tilikaudelta tappiota yli 84 000 euroa. Samalla liikevaihto laski 2,65 miljoonaa euroa. HPK tiedottaa asioista verkkosivuillaan.
Koronapandemian seurauksena tehdyt rajoitustoimet olivat merkittävin syy tappioihin ja liikevaihdon laskuun. Suuri osa kaudesta sujui ilman yleisöä.
HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen kertoo seuran noudattaneen tiukkaa kulukuria jo maaliskuusta 2020 lähtien. Vaikka tulos olikin negatiivinen, Toivanen pitää sitä maltillisena olosuhteet huomioon ottaen.
– Koko mennyt vuosi ja Liiga-kausi koronaepidemian aikana on koetellut yhtiötä ja sen työntekijöitä. Jouduimme poikkeusaikana tekemään välttämättömiä kulusäästöjä, joista yksi suurimmista oli henkilöstökulut. Kiitän koko organisaatiota avarakatseisuudesta kulukurissamme; sen noudattamisessa ja siihen osallistumisesta, kommentoi Toivanen seuran kotisivuilla.
Samalla HPK tiedotti yhtiön hallituksen pysyvän samana. Tulevalla kaudella siihen kuuluu siis edelleen Matti Vihervuori (puheenjohtaja), Tapio Vekka (varapuheenjohtaja), Mika Koskinen, Jyrki Louhi ja Mika Uutela.
Tiedote: hpk.fi/hpk-liiga-oyn-…
#HPK #Liiga #Hämeenlinna
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!