Floppiluotsilta erikoinen tempaus syvälle sukeltaneen Ruotsin joukkueessa – NHL-tähdet eivät saaneet mitään perusteluita
Kuten suomalaiset tietävät, päättyi Ruotsin maajoukkueen urakka Latvian Riiassa pelattavissa MM-kisoissa täydelliseen pannukakkuun. Maa jäi alkusarjaan, eli suomeksi sanottuna pudotuspelien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa koskaan.
Päävalmentaja Johan Garpenlöv sai turnauksen aikana epäluottamuslauseita niskaansa vähän kaikkialta. Yksi erikoisimmista tempauksista oli se, että luotsi erotti veljekset Adrian ja Mario Kempen ratkaisevaan Venäjä-peliin. Kings-hyökkääjä Adrian pelasi kakkosketjun keskellä, Arizona Coyotesissa aikoinaan pelannut Mario oli puolestaan ylimääräinen hyökkääjä.
Aiemmin pelaajat olivat yhdessä samassa ketjussa, kakkosvitjassa.
Pelaajat kertoivat ruotsalaisen Radiosportenin haastattelussa tapauksen taustoista – tapauksen, joka oli yhtä mystinen kuin Ruotsin täydellinen sössiminen riman alle.
– Emme saaneet koskaan selvitystä, miksi meidät erotettiin, Adrian Kempe sanoi.
– Pelasimme mielestäni hyvin. Ainoastaan ehkä yksi erä Slovakia-ottelussa oli meiltä heikompi.
Mario Kempekään ei koskaan saanut kunnollista vastausta veljesparin erottamiselle.
– Muut pelaajat ketjusta kysyivät, miksi minut siirrettiin sivuun. He saivat vastaukseksi vain, että muutosta tarvittiin.
Kings-peluri Adrian iski turnauksessa tehot 1+4=5, Marion saldo oli 2+0=2.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan