Tämä nyt on viimeinen maa, jolla on varaa antaa tasoitusta näin paljon – Leijonien MM-vastustajassa peräti 10 koronavirustartuntaa: ”Emme voi käsittää”

Touko-kesäkuussa Latviassa jääkiekon MM-kisoissa lohko B:ssä pelaava ja Suomenkin kohtaava piskuinen Italia on kauheissa vaikeuksissa koronaviruksen takia. Maan Jääurheiluliitto tiedotti nettisivuillaan, että joukkueesta jopa kymmenellä on todettu positiivinen koronavirustesti.
Lilliputin tilanne on kaikessa yksinkertaisuudessaan karmea, sillä koronapositiivisista peräti seitsemän on pelaajia. Italialla nyt on liki vähiten kaikista saumaa antaa tasoitusta seitsemän pelaajan verran, jos nämä joutuvat jäämään pois Latvian kisoista kokonaan. Lisäksi kahdella taustahenkilöllä sekä yhdellä valmentajiston ihmisellä on tartunta.
Liitto tiedotti samalla, että kyseisten henkilöiden kohdalla odotetaan lisätestien tuloksia.
– Tilanne on eittämättä herkkä. Emme voi käsittää sitä, että miten virus on voinut päästä joukkueeseen, urheilujohtaja Stefan Zisser kommentoi.
– Se on aivan varmaa, että teemme kaikkemme voidaksemme lähteä MM-turnaukseen. Ansaitsemme osallistumisen siihen.
Totta. Italia yllättäen säilytti vuoden 2019 kisoissa paikkansa kaadettuaan Itävallan jatkoajalla alkulohkon kuolemanpelissä. Itävalta putosi samalla 1B-sarjaan, ja Italian normaali hissilikke ei jatkunutkaan.
Italian on määrä matkustaa Riikaan sunnuntaina, ensiesiintyminen tämän vuoden MM-karkeloissa puolestaan on edessä 21. toukokuuta Saksaa vastaan. Sen jälkeen MM-kisojen hissimatkustaja kohtaa Norjan, Latvian, Suomen, Kazakstanin, Kanadan ja USA:n.
60,36 miljoonan asukkaan Italiassa on muutamien eri lähteiden mukaan todettu kaikkiaan noin 4,14 miljoonaa koronavirustapausta, ja kuolleita on 124 tuhatta.
Jutun kuvituskuva ei liity tapaukseen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NHL-tähdelle karu takaisku – MM-avaus jää väliin
- Nyt se alkaa – tässä Leijonien ketjut MM-kisojen avausottelussa!
- HIFK rysäytti yllättävän pelaajakaappauksen NHL:stä!
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Liiga-seura nappasi Tapparan ykkösvahdin!
- Liiga-seuralta yllätysveto: ulkomaalaisvahvistuksen sopimus revitty!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”