Kazakstan – Suomi: Kazakstan mainettaan parempi

Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
MM-kisat
Kazakstan – Suomi
Sunnuntai 23.05. klo 16:15
Leijonat piti avausottelussaan tiukkaan 2-1 voittoon USA:ta vastaan. Seuraavana vastaan astuu Kazakstan. Leijonat on hinnoiteltu ottelussa minikertoimiin, mutta mitään läpikävelyä ei sunnuntain ottelusta sovi odottaa. USA-pelin perusteella joukkue on valmis, sillä lauantain suoritus oli kolmatta erää lukuun ottamatta rento.
Kazakstan pelaa kisoissa muutaman vuoden tauon jälkeen. Joukkueen runko on Barys Nur-Sultanin KHL-joukkueesta. Ennakkoon Kazakstanin suurin kysymysmerkki on ollut maalivahtien taso, kun Henrik Karlsson vetäytyi joukkueesta. Avauspelissä Latviaa vastaan Nikita Boyarkin selvisi kuitenkin tehtävästään aivan hyväksyttävästi. Muutoin Kazakstanin joukkue on itse asiassa MM-tasolle hyvätasoinen porukka, ja se taisteli lauantaina Latvian kanssa tasapäisesti.
Leijonat pelasi jenkkejä vastaan aivan mukiinmenevän ottelun. Ensimmäinen erä oli tarkka, toinen erä paikoitellen jopa totaalista hallintaa, mutta kolmannessa erässä peli meni selviytymistaisteluksi ja roiskimiseksi. Maalissa Jussi Olkinuora pelasi hyvän ottelun, vaikka USA:n ainokainen menikin sisään sangen helposti. Avauspelistä on syytä odottaa vielä otteiden paranevan – ainakin puolustusalueen passiivisuudesta ja virheistä pitää päästä eroon.
Lyö vetoa ottelusta:
Suomi on jättisuosikki, mutta Kazakstan voi olla yllättävän kova vastus, jos maalivahtipeli jatkuu odotettua parempana. Tähän otteluun lähtee pikkuyritys Kazakstanista tasoituksella – jopa kahden maalin tappiolla tulee lunastus: Vetosuositus on Tasoitusveto Kazakstan +2.5 kertoimella 2,08. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kasperi Kapanen pitkään sivussa
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Kaleva: NHL:ssä hyllytetty Emil Pieniniemi kiistää katoamisväitteet – ”Ei pidä paikkaansa”
- Ville Peltonen vertaa Sveitsiä ja Liigaa HS:lle – tässä suurin ero: ”Fantastisella tasolla”
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Florida Panthersille tipahti loistavia suomalaisuutisia NHL:ssä!
- Doug Shedden lähetti suorat terveiset Liiga-tuomareille
- Urheilucast: HIFK, TPS ja Ilves tekivät tarjouksen nuorelle Liiga-tähdelle – pakit tuli!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- Liiga-seuran luvut julki: isot tappiot!
- HIFK teki emämunauksen! HS: Huippunimi tarjosi itseään seuralle – ”Yksi parhaista”
- Tappara-hyökkääjä: Uusi osoite Liigasta!
- Jonne Virtanen: tässä on ensi kauden työpaikka!
- Ikoninen kaksikko palaa yhteen – Jokerit jysäytti yllätysdiilin!
- Patrik Laineen Montreal painoi jättiuutisen tiskiin!
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- HIFK:sta tuli yleinen vitsi – nyt iski kansainvälinen ravintolaketju
- NHL-pakki iski Connor McDavidia arkaan paikkaan – nyt pamahti sakot
- IS: HIFK:n uusi pelaajahankinta selvisi!
- Urheilucast: Juhamatti Aaltoselta paljastus NHL-virityksistään – tähän seuraan oli lähellä siirtyä