Jatkoaika: Liiga-seura teki kovan kaappauksen KHL:stä – haaviin myös NHL-lupaus!
Tampereen Ilves on vahvistanut maalivahtiosastoaan kahdella ulkomaalaistorjujalla, uutisoi Jatkoaika.com.
Jatkoajan tietojen mukaan KHL:ssä Amur Habarovskia viimeiset kolme kautta edustanut tshekkivahti Marek Langhamer siirtyy ensi kaudeksi Ilveksen riveihin.
Tshekin maajoukkuetta edustanut maalivahti pelasi päättyneellä kaudella KHL:ssä 27 ottelua torjuntaprosentilla 91,6.
Langhamer on myös pelannut urallaan kolme kauden ajan Arizona Coyotesin organisaatiossa. Hän pääsi pelaamaan NHL:ssä kaksi ottelua.
Ilveksen haaviin tarttui myös 20-vuotias maalivahtilupaus Vadim Zherenko, joka on pelannut tällä kaudella Venäjän toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Dynamo Krasnogorskin joukkueessa.
St. Louis Bluesin kesän 2019 seitsemännen kierroksen varaus pelasi tällä kaudella VHL:ssä 25 ottelua torjuntaprosentilla 92,2.
Zherenko on tuttu pelaaja Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskelalle, joka toimi varauksen aikaan Bluesin pelaajatarkkailijana.
Ilveksen viime kauden maalivahdit Eetu Mäkiniemi ja Ville Kolppanen eivät ole näillä näkymin jatkamassa Tampereella ensi kaudella. Mäkiniemi solmi vastikään NHL-sopimuksen Carolina Hurricanesin kanssa, kun taas Kolppasen sopimus päättyi tähän kauteen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jarmo Kekäläinen hieroi jättivaihtoa – NHL-megatähti ja suomalainen olivat jo lähellä vaihtaa seuraa
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- Iso kala haaviin: Carolina Hurricanes hankki NHL-tähtipuolustajan
- NHL-seura varasi historian pisimmän pelaajan – jopa Zdeno Chara kalpenee rinnalla
- Carolina Hurricanes: jättimäinen takaisku
- San Josen duunarihyökkääjälle 10 miljoonan jättisopimus – ei ole lyönyt läpi edes nelosketjussa
- Nämä Liiga-seurat löivät rahoiksi NHL:n varaustilaisuudessa!
- Jarmo Kekäläinen teki NHL-draftissa liikkeen, jota kukaan ei nähnyt tulevan – fanit tyrmistyivät
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- NHL:n avauskierros ohi – nämä kolme suomalaista varattiin
- Lehtiväite: Tappara saa uuden hyökkääjän – siirto nyt varmistunut
- Pikaoharit tehnyt Juuso Välimäki sai SHL-seuran raivoihinsa: ”Olemme erittäin pettyneitä”
- Kärpissä flopannut NHL-kärkivaraus: uusi seura
- Florida Panthers vahvistuu 700 NHL-pelin veteraanilla
- Kultaleijona pyörsi lopettamispuheensa – KSML: Etsii seuraa Liigasta
- Teemu Selänne yllätti – osti jääkiekkoseuran
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Wiljami Myllylä jatkaa uraansa – uusi seura selvillä
- Colorado pisti tuulemaan! Pitkäaikainen tehohyökkääjä myyty