Florida vastasi NHL-siirtotakarajan isoimmasta yllätyksestä – halpahalihankinta syttynyt liekkeihin

Florida Panthers on pitkästä aikaa menossa pudotuspeleihin tositarkoituksella. Seura teki kaksi mielenkiintoista hankintaa siirtotakarajalla: Brandon Montourin puolustukseen ja Nikita Gusevin hyökkäykseen. Tähän mennessä kumpikin on suoriutunut kelvollisesti uudessa seurassaan.
Pienemmälle huomiolle jäi, että Florida hankki samalla hyökkääjä Sam Bennettin Calgary Flamesista. 24-vuotias hyökkääjä on junnannut viime vuodet paikoillaan. Hänet varattiin aikanaan neljäntenä pelaajana, joten odotukset ovat jääneet lunastamatta.
Bennett on noussut aivan uuteen loistoon Floridassa. Hän on pelannut yhdeksän ottelua tehoin 5+8=13.
Kaiken kukkuraksi Florida sai Bennettin pilkkahintaan. Laitahyökkääjästä maksettiin käytännössä 2. kierroksen varausvuoro ja AHL-pelaaja. Florida sai Bennetin lisäksi myös 6. kierroksen varausvuoron.
Bennett pelasi alkukaudella Calgaryssa 38 ottelua. Niissä hän nakutti tehot 4+8=12. Laitahyökkääjä on siis nakuttanut jo Floridassa enemmän pisteitä kuin koko alkukauden aikana Flamesissa.
Tähän mennessä Bennettin paras kausi oli hänen tulokaskautensa. Hän iski tuolloin 77 ottelussa tehot 18+18=36.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Kahden seuran dominointia! Tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Käsittämätön taso! Tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit
- Liigan kausiennakko – sijat 8-5: Päättyykö vuosikausien korpivaellus viimein?
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Lähde: Ruotsalaishyökkääjä siirtyy Liigaan – iski 113 pistettä junnusarjassa