Tappara – KalPa: Maistuva veto maanantaille
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
Tappara – KalPa
Maanantai 19.04. klo 18:30
Liigan puolivälierät starttaavat maanantaina. Avauspäivän vedonlyönnillisesti mielenkiintoisin ottelu käydään Hakametsässä Tapparan ja KalPan välillä. Runkosarjan neljänneksi ja viidenneksi sijoittuneiden joukkueiden välille saatiin vain nimellisesti eroa pistekeskiarvoihin. Materiaaliin nähden KalPan voi katsoa onnistuneen runkosarjassa tamperelaisia paremmin.
Tappara oli pelillisesti vahva runkosarjan lopussa – myös tappiollisessa Kärpät -ottelussa, jossa voitto meni lähinnä siihen, ettei paikoista tehty maaleja. Myös sairastuvalta kuuluu hyviä uutisia – Tappara pääsee play offseihin käytännössä parhaalla koostumuksellaan. Joukkueesta löytyy voittamisen kulttuuria ja ykkösvahdin paikan lunastanut Christian Heljanko on nostanut tasoaan. Runkosarjan lopussa riviin palannut Valtteri Kemiläinen parantaa Tapparaa monella tasolla.
KalPa lukeutuu jo nyt kauden onnistujiin. Tommi Miettisen kiekkokontrolliin nojaava pelikirja on toiminut hienosti ja joukkue on enemmän kuin osiensa summa. Joukkue raataa ja taistelee Kai Kantolan johdolla viimeiseen asti. Puolivälierissä tunne ei saa kuitenkaan lyödä mistään hinnasta yli, sillä alivoimalla Tapparaa vastaan tulee käymään kylmät. Maalivahtikaksikkoon KalPan kevät ei todennäköisesti ainakaan tule kaatumaan.
Lyö vetoa ottelusta:
Rosteriltaan laadukkaampi Tappara saa yllättävän hyviä tarjouksia ensimmäiseen peliin – kotivoitto maistuu vedoissa todella syömällä. KalPa ei ole vielä tällä kaudella Tapparaa onnistunut lyömään, eikä helppoa tule olemaan maanantainakaan. Pelisuositus on siis Tappara voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,38. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta