Nuorten tähtien esiinmarssi – tässä on Liigan maaliskuun tähdistökentällinen
Maaliskuun aikana Liigassa nähtiin monia yllätyksiä. Useat nuoret lupaukset nousivat aivan uudelle tasolle ja loistivat koko sarjan kirkkaimpina tähtinä.
Tähän artikkeliin kasasimme tähdistökentän Liigan huhtikuun suurimmista onnistujista.
LUE MYÖS: Huipulta on pitkä pudotus alas – katso Liigan maaliskuun floppikenttä
Maalivahti: Matej Tomek, KalPa
Matej Tomek siirtyi SaiPasta Kuopioon auttamaan loukkaantumishuolien kanssa. Kukaan tuskin olisi siinä vaiheessa arvannut, millaiseen vireeseen 23-vuotias slovakki uudessa seurassaan yltääkään. Maaliskuun aikana Tomek pelasi kahdeksan ottelua torjuntaprosentilla 94,47.
Vasen puolustaja: Aleksandr Jakovenko, Jukurit
Mikkelin Jukurit ei ole ollut tällä kaudella helpoin ympäristö pelata. Ylivoima- ja hyökkäyspeli eivät ole toimineet, mutta tästä huolimatta venäläispuolustaja Aleksandr Jakovenko on kyennyt nakuttamaan vahvat tehot. Hän kantaakin joukkueessaan kultaista kypärää. Maaliskuun aikana 23-vuotias pakki keräsi tehot 2+5=7.
Oikea puolustaja: Anttoni Honka, JYP
Anttoni Hongan todellista Liiga-läpimurtoa on odoteltu pitkään. 20-vuotias puolustaja luistelee samettisesti ja käsiäkin löytyy, mutta tehot ovat silti jääneet piippuun. Maaliskuun aikana Honka nousi aivan uudelle tasolle ja pyssytti 15 ottelussa tehot 2+10=12.

Vasen laitahyökkääjä: Aleksi Saarela, Lukko
24-vuotias Aleksi Saarela pelaa aivan väärässä sarjassa. Viime kaudella hän oli jo NHL-läpimurron kynnyksellä, joten oli ihme, että hän jäi täksi kaudeksi Liigaan. Maaliskuun aikana Saarela lunasti viimein kovaa potentiaaliaan myös tehojen muodossa. Nuori maalitykki keräsi maaliskuussa komean saldon 10+3=13.
Keskushyökkääjä: Patrik Virta, Tappara
Tehoihin nähden Patrik Virta on jäänyt varsin vähälle huomiolle. Kaikessa hiljaisuudessa hän on noussut Tapparan ykkössentteriksi. Maaliskuu oli tähän asti hänen paras kuukautensa, ja nuori hyökkääjä paukutti kuukauden aikana hurjat tehot 8+7=15.
Oikea laitahyökkääjä: Tuukka Tieksola, Kärpät
Tuukka Tieksola saattaa olla lähihistorian aliarvostetuimpia nuoria lupauksia Liigassa. Usein puhutaan Rädyn veljeksistä, mutta Tieksola on noussut Kärppien tehokkaimmaksi nuorukaiseksi. Hän pelaa jo kuin kokenut konkari ja nousee usein juuri tärkeillä hetkillä ratkaisijan rooliin. Maaliskuussa Tieksola nakutti tehot 6+6=12.
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin