Lukko – Ilves: Lukko jyrää luokallaan
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
Lukko – Ilves
Tiistai 20.04. klo 16:00
Lukon ja Ilveksen ensimmäisestä puolivälierästä muodostui loppujen lopuksi jännittävä ottelu, vaikka raumalaiset olivat ensin tiukasti kuskin paikalla. Raumalaiset onnistuivat hukkaamaan ansaitun kolmen maalin johdon ja hetken näytti, että pitkään toista viulua soittanut Ilves pystyisi suorittamaan ryöstön. Lopulta yllätys jäi kuitenkin piippuun.
Ottelun ensimmäinen puolikas oli puhtaasti Lukon ja joukkueiden välinen tasoero näytti isolta. Edellisellä kierroksella jo kovaan kiekkosateeseen joutunut Eetu Mäkiniemi ei saanut maanantainakaan hetken rauhaa. Lukko jauhaa laajalla rintamalla hyökkäyksiään, eikä Ilveksellä ole yksinkertaisesti luokkaa vastata tähän huutoon. Ville Meskasen paluu oli Ilvekselle tärkeää, mutta sekään ei tällä kertaa riittänyt.
Lukon ylivoima käy selväksi viimeistään ensimmäisen ottelun laukaustilastoja tutkaillessa: raumalaiset veivät laukaukset lukemin 36-13. Lukon hahmoja ensimmäisessä pelissä olivat kentän molemmissa päissä kunnostautunut Lukas Klok, otteitaan parantanut Aleksi Saarela sekä hunajaisen pehmeäkätinen Daniel Audette. Tosin kauttaaltaan hyvästä rosterista on jopa hieman väärin nostaa yksittäisiä pelaajia.
Lyö vetoa ottelusta:
Jos Lukko ei maanantain lailla mukavoidu, on Ilveksellä edessä tyly iltapäivämatinea. Lukko on ottelussa jättisuosikki ja vetosuositus tulee vähintään kahden maalin voitosta: Tasoitusveto, Lukko -1.5 kertoimella 1,83. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta