Ilmeisen kaivatulta NHL:n suomalaishyökkääjältä ilmiömäinen no-look-passi voittomaaliin – peluri sai maalarin ylväät kehut: “Kivaa katseltavaa”
NHL:ssä peleillä olleet muutamat suomalaispelaajat eivät varsinaisesti mässäilleet tehoilla lauantaiyönä, ja ainoa pisteille muutamasta pelurista yltänyt sinivalkoinen oli Montreal Canadiensin Joel Armia ottelussa Calgary Flamesia vastaan.
Kauden 26. ottelunsa pelannut porilainen nosti saldonsa yhden syöttöpisteen myötä nyt lukemiin 5+6=11 (+6). Yön 2-1-voittoon päättynyt matsi oli hyökkääjälle toinen liki kolmeen viikkoon, ja pelaaja joutui toviksi sivuun koronaprotokollan takia.
– Armia on ollut kotona eristäytyneenä. Onhan se vaikeaa kaverille ja varsinkaan, kun siinä ei pääse kaverien lähelle. Olen varma, että hän on innoissaan paluusta ja peleille osallistumisesta, Habs-kippari Shea Weber summasi seuran kotisivuilla.
191-senttinen ja 96-kiloinen suomalainen on ilmeisen pidetty hahmo Canadiensissa. Jotain pelaaja teki oikeasti oikein, kun hänet valittiin matsin ykköstähdeksi.
– Armian runko on suuri, mutta hänellä on hyvät kädet isoksi mieheksi. Se on kivaa katseltavaa, kun hän tekee jo nähtyä peliä ja on luottavainen, suomalaisen syötöstä osunut Tyler Toffoli kehui toimittaja Ryan Szporerin mukaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!