NHL-pomo vihjaa: Edmonton hankkimassa kilpailijan Jesse Puljujärvelle – yhdellä ehdolla

Edmonton Oilersin Jesse Puljujärvi saattaa saada kovan kilpailijan vielä ennen NHL:n siirtotakarajan umpeutumista, vihjaa kanadalaisseuran GM Ken Holland.
Oilersin uskotaan etsivän hyökkääjää lähinnä kakkos- ja kolmosketjuihinsa, joskin Holland myöntää sen olevan nykyisessä palkkakattotilanteessa haasteellista. Seurapomo paljastaa siirrolle toisenkin ehdon.
– En ole etsimässä joukkueeseen lisää syvyyttä, sillä tein pari sellaista hankintaa jo viime vuonna. Mikäli tarjolla on pelaaja, joka toisi sen sijaan välittömän vaikutuksen pelkän syvyyden sijaan, se voisi olla jotain mistä olisin kiinnostunut, Holland paljastaa medialle.
Kokenut seurapomo kertoo lisäksi olevansa tyytyväinen joukkueensa puolustukseen, joten mahdolliset pelaajakaupat kohdistuisivatkin nimenomaan hyökkääjäosastolle.
Yksi vaihtoehto loppukauden täsmävahvistukseksi saattaa olla myös Oilersin viime syksyn 1. kierroksen varaus Dylan Holloway, jonka kiinnittämistä harkitaan Hollandin mukaan siinä vaiheessa, kun 19-vuotiaan supertalentin kausi yliopistosarjassa päättyy.
Kärkitason hyökkääjän hankinta siirtotakarajalla tietäisi lisää kilpailua myösPuljujärvelle, joka on pudonnut viime otteluissa ulos Oilersin ykkösketjusta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!