Näkökulma: Dominik Hrachovinan käytös on täydellisen epäkunnioittavaa – Tappara valitsee nyt puuttumisen ja hiljaisen hyväksynnän välillä
Kuva: Juha Tamminen
Koronavirus koettelee Liiga-yhteisöä pahemmin kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella. Helsingin IFK:ssa on Jatkoajan tietojen mukaan todettu toistakymmentä koronatartuntaa. Myös SaiPassa on todettu tartunta. Lisäksi KooKoo on karanteenissa.
Keskellä pahinta koronakurimusta vasta itsekin Ruotsin EHT-turnauksen jälkeisestä karanteenista vapautunut Dominik Hrachovina julkaisee sisältöä, jossa kerrotaan koronaviruspandemian olevan median luoma huijaus.
Hrachovina julkaisi sunnuntaina Instagram-tarinassaan kuvan, jolla viitattiin median luoneen valheellisen tarinan koronaviruspandemiasta (lue lisää täältä).
Tshekkimaalivahdin välittämä viesti on täydellisen epäkunnioittava kaikkia niitä kohtaan, joille koronapandemia on aiheuttanut kärsimystä.
Mitähän esimerkiksi lähes kuukauden mittaisen tehohoitojakson läpi taistellut Pekka Virta mahtaa ajatella Hrachovinan suhtautumisesta pandemiaan?
Vastuu kulkee sananvapauden kanssa käsi kädessä
Julkisessa ammatissa työskentelevällä Hrachovinalla on normaalia suurempi vastuu sanomisistaan. Tappara-vahti on monelle esikuva. Nyt Hrachovina käyttää julkista asemaansa vaarallisella tavalla. Pandemiaan liittyvien salaliittoteorioiden jakamisen lisäksi tshekkiläinen on julkisesti tukenut diktatuuriin pyrkivän Unkarin pääministerin Viktor Orbánin ajatuksia. Hrachovina on päässyt sanomisistaan toistaiseksi hämmästyttävän vähällä.Tshekissä käytökseen puututtiin. Mitä tekee Tappara?
Hrachovina toi mielipiteensä koronaviruspandemiasta esiin jo marraskuussa Karjala-turnauksen yhteydessä. Sport.sk:lle antamassaan haastattelussa Tappara-vahti kutsui pandemiaa median keskimäksi teatteriksi. Tuolloin Tshekin maajoukkueen päävalmentaja Filip Pesan puuttui julkisesti maalivahtinsa lausuntoihin. Samalla hän irtisanoutui omasta ja Tshekin maajoukkueen puolesta Hrachovinan mielipiteistä. Se oli Pesanilta ryhdikäs ulostulo. Nyt viimeistään on Tapparan vuoro tehdä valinta. Joko se hyväksyy kaikessa hiljaisuudessaan Hrachovinan käytöksen. Toivottavasti se kuitenkin asettuu poikkiteloin maalivahtinsa kanssa. Julkisesti Hrachovinan käytökseen puuttumalla se asettuisi kaikkien pandemiasta kärsineiden puolelle.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta