Tappara – Lukko: Poissaolot kurittavat isäntiä
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
Tappara – Lukko
Perjantai 19.02. klo 18:30
Perjantaina Hakametsässä ottelee kaksi joukkuetta, joille illan peli on kolmas neljään päivään. Myöskään kokoonpanotilanne ei ole kummallakaan täysin optimi – varsinkin isännillä on useampi suonenisku poissaolojen myötä. Sarjan kuutosena oleva Tappara saa kovan tasonmittauksen Liigaa johtavalta Lukolta.
Tapparan paras liito on ainakin hetkeksi katkennut, sillä alla on 2-0 tappio Ässistä. Pieni sakkaaminen ei ole kovinkaan suuri yllätys, kun silmäillään joukkueen poissaoloja: kirvesrinnoilta puuttuu ainakin Anton Levtchi, Jukka Peltola, Valtteri Kemiläinen, Ben Blood, Dominik Hrachovina, Michal Moravcik sekä Jiri Smejkal. Etenkin epäonnisella maajoukkueretkellä olevien pelureitten poissaolosta on muodostumassa kovin pitkä.
Lukolla karanteenissa ovat tärkeät Vili Saarijärvi sekä Lukas Klok. Tällä viikolla Lukko on ottanut ennakkoon heikommista vastustajista kaksi rutiinivoittoa kotonaan. Sarjassa johto on jo komeat viisitoista pistettä, eikä vauhti näytä hidastuvan – tappioita tulee edelleen kovin harvakseltaan. Etenkin Lukon alakerta on ollut betonia: joukkueelle on kovin vaikea tehdä maaleja, kun rosterista löytyy kaksi voittavaa maalivahtia.
Lyö vetoa ottelusta:
Kokoonpanotiedot satavat tällä kertaa vieraitten laariin. Mikä tahansa joukkue kärsisi kohtuuttomasti, jos poissa olisi niin paljon laatua kuin Tapparalla tällä hetkellä. Vetosuositukseen otetaan siis vierasvoittoa: Lukko voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,13. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura