Supertähtiä pian kaupan? Huhumylly käy kuumana: NHL-surkimus valmis räjäyttämään nykyjoukkueensa rungon palasiksi
NHL:n monivuotiseksi naurunaiheeksi kohonnut Buffalo Sabres on kovista satsauksistaan huolimatta jäänyt täysin telineisiin seuran tavoitellessa ensimmäistä pudotuspelipaikkaansa kymmeneen vuoteen.
Viidestätoista pelaamastaan ottelusta vain viisi voittoa kairannut Sabres on tällä hetkellä koko NHL:n toiseksi vähiten pisteitä kerännyt nippu, minkä uskotaan tietävän tyhjennysmyyntiä ennen maaliskuun siirtotakarajaa.
Varsinkin jo viime syksynä siirtohuhuissa tiheästi pyörineen joukkueen ykköstähti Jack Eichelin uskotaan saaneen tarpeekseen Sabresin jatkuvasta rämpimisestä. Yhdeksi potentiaaliseksi ottajaksi Buffalo-kipparille povaillaan amerikkalaismedioissa New York Rangersiä, jolla olisi tarjota vastineena kovia tulevaisuuden lupauksia.
New York Postin NHL-toimittaja Larry Brooksin mukaan Rangersin ruotsalaisen ykkössentteri Mika Zibanejadin vaisut otteet saattavat tarkoittaa sitä, että seurajohto olisi valmis radikaaleihinkin ratkaisuihin sentteriosastonsa vahvistamiseksi. Toimittaja muistuttaa kuitenkin, että vaihdossa toiseen suuntaan Rangersin olisi suurella todennäköisyydellä luovuttava jommasta kummasta kärkivarauksestaan, Alexis Lafrenieresta tai Kaapo Kakosta sekä muutamista kärkivarausvuoroistaan.
Eichelin lisäksi myös täksi kaudeksi kakkossentteriksi Sabresiin hankitun Eric Staalin uskotaan olevan kauppatavaraa siirtotakarajalla biisonilauman räpiköinnin jatkuessa. TVA Sports arvelee ainakin Montreal Canadiensin olevan kiinnostunut kokeneesta Stanley Cup -voittajasta, onhan perinteikkäällä kanadalaisseuralla tällä kaudella mahdollisuudet kamppailla tosissaan menestyksestä pudotuspeleissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jesperi Kotkaniemi oltiin lähellä kaupata NHL:ssä – ”Tarjous oli pöydällä”
- Spengler Cup 2025
- SaiPa julkisti isoja sopimusuutisia – teki kovan kiinnityksen!
- NHL:n floppiseura reagoi: valmentajapotkut
- Mikael Granlund: hirmuvire!
- IL: Kasimir Kaskisuo siirtyy Suomeen – tässä uusi osoite!
- Carolina Hurricanes: kaksi kärkimiestä pitkään sivussa
- Pelicansista lähteneen ulkomaalaisvahvistuksen uusi osoite selvillä
- Yli tuhannen NHL-ottelun konkari palasi eläkkeeltä tositoimiin – joutuu heti pitkälle sairauslomalle
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Ismo Lehkoselta tyly arvio Liigan epäonnistujasta: ”Ihan p*skaa kiekkoa”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Toimittaja: Kiekko-Espoo teki valintansa – tässä ensi kauden päävalmentaja!