Jukurit vahvistaa: Legendaarinen Olli Jokinen nousee joukkueen päävalmentajaksi
Kuva: Ilari Isotalo
Liigajoukkue Jukurit tiedotti kotisivuillaan, että Olli Jokinen siirtyy sen päävalmentajaksi vapun päivänä kolmen vuoden sopimuksella. Se on mallia 2+1.
42-vuotias Jokinen valmentaa tällä hetkellä South Florida Hockey Academyssä (SFHA), ja hän on myös akatemian perustaja.
Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen painottaa tiedotteessa, että Jokisen poikkeuksellinen kansainvälinen pelaajaura ja palo valmentamiseen antavat hänelle erinomaiset lähtökohdat ottaa seuraava askel valmentajauralla.
– Halusimme, että seuraava päävalmentaja on karismaattinen ja vahva johtaja, jolla on selkeä näkemys huippukiekon vaatimuksista sekä modernista, pelaajalähtöisestä valmentamisesta.
– Olli ei pelkästään täytä näitä kriteerejä, vaan tuo mukanaan myös ison annoksen energiaa ja iloa joukkueeseen. Olen varma, että koko eteläsavolainen kiekkoperhe toivottaa Ollin Jukureihin innolla.
Jokisen isä Matti pelasi Jukureissa I-divisioonaa kaudella 1975-76.
– Muistot isän peleistä on luettu lehtileikkeistä, ja olemme monesti käyneet hänen uraansa läpi, joten Mikkeli on ollut iso osa meidän perhettä.
– Haluan kiittää Jukurien organisaatiota tästä mahdollisuudesta ja luottamuksesta. Monen akatemiavuoden jälkeen koen olevani valmis ottamaan seuraavan askeleen valmennusurallani. Odotan innolla organisaatioon liittymistä.
Pelaajauransa NHL-joukkue St. Louis Bluesissa kauteen 2014-15 lopettanut Jokinen voitti urallaan paljon. Palkintokaapissa ovat esimerkiksi olympialaisten hopea ja kaksi pronssia, kolme MM-hopeaa ja -pronssia sekä alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruus ja Suomen mestaruus.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia