Jukka Jalonen mielissään kultavahti Kevin Lankisen ilmiömäisestä NHL-vireestä – “On näyttänyt siltä, että on ottamassa ykkösvahdin paikan”
Kevin Lankinen on nostanut itsensä viimeisen noin kahden vuoden aikana suomalaisten huulille urakalla. Pelaaja torjui Leijonat sensaatiomaiseen maailmanmestaruuteen Bratislavassa toukokuussa 2019, ja nyt vahti on rymistellyt NHL-joukkue Chicago Blackhawksin ykkösvahdiksi.
MM-jäillä pudotuspeleissä kaatuivat pari vuotta sitten luotsi Jukka Jalosen alaisuudessa Ruotsi jatkoerässä sekä mitalipeleissä Venäjä ja Kanada.
Niitä tuskin löytyy läjäpäin, jotka ennustivat Lankisen olevan tässä vaiheessa kautta Chicago Blackhawksin ykkösvahti – tai joukkueessa ainakin eniten vastuuta saanut kassari.
Vuoden 2019 maailmanmestari on torjunut kuudessa ottelussa häikäisevin prosentein 93,7, päästettyjen maalien keskiarvo on 1,97. Kaksi peliä mieheen pelanneiden Malcolm Subbanin ja Collin Delian prosentit ovat alle 89:n kummallakin ja päästettyjen maalien keskiarvo on kirkkaasti yli kolmen.
Mestariluotsi Jalonen on Lankisen iskusta mielissään.
– On ollut todella hienoa nähdä Lankisen onnistumisia. Siitä on jo kaksi vuotta, kun hän oli isona tekijänä meidän mestarijoukkueessa. Nyt hän on saanut hyvän mahdollisuuden NHL:ssä ja alkuvaiheessa on ainakin näyttänyt siltä, että hän on ottamassa ykkösvahdin paikan. Toki kausi on vielä nuori, Jalonen kehui maanantaina Leijonien lehdistötilaisuudessa.
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?