Hurja kaappaus! Liigaan kova paluumuuttaja KHL:stä – ”Moni tietysti muistaa pelaajan”
Kuva: Juha Tamminen
Lappeenrannan SaiPa tarjosi perjantaina faneilleen ilouutisia, kun joukkue tiedotti solmineensa loppukauden kattavan sopimuksen puolustaja Sam Lofquistin kanssa.
30-vuotias yhdysvaltalainen on takuulla tuttu mies lappeenrantalaisille, sillä hän ihastutti SaiPan riveissä kausilla 2014-16. Lofquist muistetaan varsinkin tulisesta laukauksestaan.
Tällä kaudella Lofquist on pelannut KHL:ssä Kunlun Red Starsin riveissä 21 ottelua pistein 2+9=11.
SaiPan tiedote:
SaiPa on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen 30-vuotiaan yhdysvaltalaispuolustaja Sam Lofquistin kanssa. Lofquist on tuttu näky kisapuistossa, sillä hänen lämärinsä jättivät pysyvän jäljen SaiPan kannattajien sydämiin kausilla 2014-2016. Hän pelasi tuolloin SaiPassa 117 runkosarjaottelua tehopistein 19+36=55 ja 12 Playoffs-ottelua pistein 3+1. SaiPasta Lofquist siirtyi KHL:n Torpedo Nizhny Novgorodiin. Hän on pelannut myös Sveitsin Liigan EHC Biel-Biennessä, AHL:n San Antonio Rampagessa ja SHL:n Linköpingissä. Lofquist aloitti tämän kauden KHL:n Kunlun Red Starsissa, jossa hän pelasi 21 ottelua tehoin 2+9. Sopimus purettiin joulukuussa 2020 marraskuussa tapahtuneen loukkaantumisen ja toipumisajan vuoksi. – Moni tietysti muistaa pelaajan ja päällimmäisenä jäänyt mieleen erittäin hyvä laukaus. Hyvä yleispelaaja pystyy pelaamaan tosi paljon minuutteja. Tuo oman kokemuksen pelannut aika paljon kansainvälisiä pelejä. Tuo kokemuksen suht nuoreen joukkueeseen. Uskomme myös että hänellä on paljon annettavaa ylivoimapelaajaamme, SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkanen kommentoi Lofquist saapuu Lappeenrantaan lauantaina. Hänen liittymisensä joukkueeseen tarkentuu myöhemmin. Hän pelaa SaiPassa numerolla 2.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!