Näkökulma: Nuoret Leijonat voi sittenkin mennä kultaan asti - Ruotsin kaataminen nosti esille poikkeuksellisen seikan

Nuorten Leijonien tekeminen Ruotsia vastaan alle 20-vuotiaiden MM-kisojen puolivälierissä näytti sen, että sinivalkoiset voivat kliseisesti sanottuna mennä taas päätyyn asti. Näiden kisojen osalta aiemmin samaa ei voinut todeta. Jos ennen Ruotsi-ottelua Suomen pelaamisessa ei ollut mitään sensaatiomaisen hyvin toiminutta, isojen yksittäisten otteluiden voittoihin vaadittavaa osa-aluetta, niin nyt on. Se on joukkueen reagointikyky, joka herätti sinivalkoisten hyökkäyspelaamisen – Suomen pelillisesti tärkeimmän osa-alueen – totaalisen uuteen liitoon Ruotsi-pelin toisessa ja kolmannessa erässä. Jo avauserässä Ruotsia vastaan Suomi toki oli aktiviinen ja aloitteentekokykyinen, mutta viimeistely tökki. Se oli jälkeenpäin mietittynä hyvä seikka – nyt Nuoret Leijonat sai sittenkin suurimman vahvuutensa toimimaan kuolemanpelissä, vaikka Ruotsi näytti katkovan Suomen selkärankaa. Henkinen kasvu oli iso. Nuoret Leijonat heräsi avaustauolla, ei välittänyt kuolemanpelissä kurkulla olleesta puukosta ja alkoi osumaan. Edes Samuel Heleniuksen iso rangaistus ei hidastanut Suomen uskoa omaan peliin, saatika nousua. JYP-sentterin rikkeen ja sitä pian seuranneen mähinän aikaan tappiotilanteessa näytti, että sinivalkoisten homma leviää käsiin. Usko ei siis loppunut. 2-2-maali syntyi Anton Lundellin osuttua ylivoimalla. Sitä edelsi erikoinen tapaus, kun Ruotsin maalivahti Hugo Alnefelt katkoi Suomen pitkäksi kiekoksi tulossa olleen purun länsinaapurin puolustuspäässä. Kun vahti koski kiekkoon, katkesi peli Ruotsin puolustusalueelle – eikä keskialueelle. Ruotsi oli Suomen heräämisen jälkeen sekavahko. Jos vaaditaan jääkiekko-ottelussa joukkueen suurimman vahvuuden, pelitavan ytimen toimimista, niin niin vaaditaan kyllä henkistä kapasiteettiakin. Sitä Nuorista Leijonista löytyy – ja sen Suomi todisti parhaaseen mahdolliseen aikaan.