Mikä debyytti: Venäläistaituri saapui ryminällä NHL:ään – kovat tehot takoneelle hyökkääjälle kehitellään jo kilpaa lempinimiä!
Minnesota Wild sai odottaa pitkään kesän 2015 NHL-draftissa varaamansa venäläistaituri Kirill Kaprizovin saapumista rapakon taakse.
23-vuotiaan Kaprizovin ensiesiintymisen perusteella odottaminen totisesti kannatti.
Laituri hääri kentän kunkkuna Wildin napatessa 4-3-jatkoaikavoiton Los Angeles Kingsistä.
Kaprizov syötti ensin varsinaisella peliajalla kaksi Wildin osumaa ja kruunasi iltansa jatkoajalla tekemäänsä voitto-osumaan.
Huima esitys sai venäläisen joukkuekaverit vuolaisiin kehuihin.
– Hän oli tänään mahtava. Olen sanonut tätä siitä päivästä lähtien kun hän saapui: hänen asenteensa ja työmoraalinsa ovat hyvin erityisiä, hyökkääjä Marcus Foligno hehkutti pelin jälkeen minnesotalaisten nettisivulla.
– Joskus venäläisillä voi olla tietynlainen maine – ja mielestäni se on epäreilua – että he keskittyisivät liikaa hyökkäämiseen ja jättäisivät puolustamisen muille, totesi puolestaan Kaprizovin rinnalla ykkösketjussa pelannut Zach Parise ja jatkoi:
– Mielestäni hän on tehnyt hienoa työtä koko leirin ajan ja oli avauspelissä mainio myös ilman kiekkoa tehden kaikkensa saadakseen sen takaisin eikä missään tapauksessa ollut omalla puolustusalueella meille rasite.
Kaprizovin ympärillä käy ainakin Wild-joukoissa melkoinen kuhina ja taiturille on väännetty jo useita lempinimiä, kuten ”Magic Man” (vapaasti kääntäen ”taikuri”), ”Kirill the Thrill (sykähdyttävä Kirill) ja puolustaja Matt Dumban kehittämä, rahaan viittava ”Dolla Bill Kirill”.
Ennen NHL:ään tuloaan Kaprizov marinoitui huippupelaajaksi KHL:ssä summaten viime kaudella Moskovan TsSKA:n riveissä 57 ottelussa tehot 33+29=62.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?