New York Rangersin viime kauden tehokkain puolustaja Tony DeAngelo passitettiin sunnuntaina yllättäen siirtolistalle.

Rangersia seuraava The Athletic-lehden toimittaja Rick Carpiniello on nyt paljastanut syyn toimenpiteelle.

Carpiniello kertoo lähteidensä pohjalta, että DeAngelo ja maalivahti Aleksandar Georgijev ajautuivat käsirysyyn pelaajatunnelissa Rangersin 4-5-jatkoaikatappioon päättyneen Pittsburgh Penguins-kamppailun jälkeen varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa.

DeAngelon ja aikanaan Liigassa TPS-maalia vartioineen Georgijevin yhteenotto oli tietojen mukaan lyhyt, eikä Rangers ei suostunut kommentoimaan asiaa sunnuntaina.

– Aina liikkuu huhuja, Rangersin päävalmentaja David Quinn totesi ja jatkoi:

– Kysymys ei ole yhdestä tapauksesta vaan tilanteesta, jossa organisaatio koki tämän ratkaisun parhaaksi ja näemme myöhemmin miten asiassa käy.

DeAngelo iski viime kaudella 68 ottelussa peräti 53 (15+38) tehopistettä, mutta kuluvalla sesongilla kuuden pelin saldo on ainoastaan yksi syöttöpiste ja heikko plus/miinus-lukema -6.

25-vuotiaalla jenkkipuolustajalla oli jo ennen tuoreinta tapahtumaa melkoisen ongelmapelaajan maine.

DeAngelo on alkujaan Tampa Bay Lightningin kesän 2014 NHL-draftin ykköskierroksen varaus.