Traktor – Jokerit: Vierasrundi jatkuu
KHL
Traktor – Jokerit
Keskiviikko 09.12. klo 16:00
Jokerien viiden ottelun vieraskiertue on edennyt Tsheljabinskiin, jossa joukkue vietti jo eilisen päivän. Jokerit on Läntisessä konferenssissa vasta kahdeksantena, mutta on pelannut useita otteluita muita joukkueita vähemmän ja oikea sijoitus olisi varmasti muutamaa pykälää korkeammalla. Traktor pelasi aikaisemmin syksyllä hienon jakson, mutta Idän nelosella on ollut nyttemmin vaikeampaa.
Viimeisessä neljässä ottelussa Traktor on nimittäin voittanut ainoastaan heikon Dinamo Rigan. Lauantaina SKA kävi kylässä itäisellä Uralilla ja putsasi pöydän täysin suvereenilla esityksellä, eikä Traktorilla ollut ottelussa minkäänlaista sanansijaa. Joukkueen paras pistemies Tomas Hyka teki Traktorin ainokaisen osuman. Sanomattakin on selvää, että Tsheljabinskissa alkaa olla pikkupaniikki päällä.
Jokerit hävisi viime kuussa Traktorille kotonaan puolivillaisen esityksen jälkeen. Väliin on mahtunut joitain upeita esityksiä, kuten SKA:n kaato vieraissa. Maanantaina Jokerit hävisi tasaisen ottelun jatkoajalla Moskovan Spartakille. Jokerien kaikki kaikessa on ollut Brian O’Neill, joka on KHL:n pistepörssin kärkikymmenikössä. Jokereilla on tällä hetkellä loukkaantuneena Iiro Pakarinen sekä John Norman.
Lyö vetoa ottelusta:
Traktor on ollut sen verran vaisu viime ajat, että hyvällä hyökkäyspelillään Jokerit on niukka suosikki tässä koitoksessa. Vetomarkkinoilla Traktoria pidetään pikkusuosikkina, josta voi olla eri mieltä. Vetosuosituksena onkin suora vierasvoitto: Jokerit voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,55. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt