NHL:n kauden alku on toistaiseksi kysymysmerkki. Liigan edustajat sekä pelaajayhdistys ei ole päässyt sopuun aloituspäivästä. Tuoreiden lähteiden mukaan kausi polkaistaan käyntiin tammikuun puolessavälissä. Setvittävää on silti paljon.

NHL:n komissaari Gary Bettman myöntää, että vallitseva koronaviruspandemia pakottaa sarjan harkitsemaan kaikkia mahdollisuuksia. Bettman ei myöskään kiellä mahdollista kuplien käyttöä kauden aikana.

– Juuri nyt keskitymme vain siihen, että pelit alkaisivat. Pohdimme sitä, että pääsemmekö pelaamaan omissa halleissamme, vai joudummeko asettamaan väliaikaisia kuplia kauden aikana, Bettman kertoi NHL:n kotisivuilla.

– Voi olla, että joudumme siirtämään osan joukkueista pelaamaan muualle. Jos usea joukkue ei voi pelata yleisölle, niin saatamme siirtyä kohti kuplaa.

– Emme kuitenkaan voi rankentaa runkosarjaa samalla tavalla, kuin viime pudotuspeleissä. Mutta on mahdollista, että joudumme sopeutumaan uusiin tilanteisiin Covid 19 -viruksen leviämisestä riippuen.