Pelipaikkaa Minnesota Wildiin kärkkyvä Kaapo Kähkönen saamassa ensi kaudelle tutun kilpailijan
Ensiaskeleitaan taalakaukaloihin viime kaudella ottanut Kaapo Kähkönen pelasi lopulta Minnesota Wildin maalin suulla viisi ottelua, joista hän onnistui voittamaan kolme. Ensi kaudella tavoitteena on käyttää mahdolliset näytönpaikat entistä tehokkaammin ja haastaa Wildin tämän hetken pelaavaan kokoonpanoon kuuluvat Alex Stalock sekä Cam Talbot, joista ensiksi mainittu toipuu vielä vammoistaan.
The Athleticin toimittajiin kuuluvan toimittajan Michael Russon mukaan GM Bill Guerin olisi kiinnostunut hankkimaan viimeiset kaudet AHL:ssä pelanneen Andrew Hammondin takaisin Wildin reserviosastolle. Viime kaudella Hammond pelasi Buffalo Sabresin farmiseura Rochester Americansin riveissä 33 ottelua torjuntaprosentin näyttäessä lukemaa 90,8.
Viimeksi kaudella 2017-18 ylhäällä pelannut Hammond on Kähköselle entuudestaan tuttu, sillä he toimivat pelaavina maalivahteina Minnesotan farmiseura Iowa Wildin riveissä kaudella 2018-19.
Hearing #mnwild are close to signing veteran goalie Andrew Hammond, which may mean Alex Stalock’s hurt entering camp. I heard he hasn’t been on the ice.
Opens door for Kaapo Kahkonen to back up Cam Talbot; Hammond’s played 56 NHL games, was tandem w/ Kahkonen in 18-19 in Iowa.
Opens door for Kaapo Kahkonen to back up Cam Talbot; Hammond’s played 56 NHL games, was tandem w/ Kahkonen in 18-19 in Iowa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!