Ovatko tässä Henrik Lundqvistin korvaajat? Capitalsilla useita vaihtoehtoja
Washington Capitals saattaa tukeutua maalivahtilupauksiinsa Ilja Samsonoviin ja Vitek Vanecekiin korvatakseen Henrik Lundqvistin.
New York Rangersista viime kauden jälkeen hankittu ruotsalaiskonkari ilmoitti yllättäen tällä viikolla joutuvansa jättämään ensi kauden väliin sydänsairauden vuoksi.
Capitals joutui yllättävän paikan eteen. Kokenut tähtitorjuja oli pois kuvioista ja maalivahtiosastolla ammottaa merkittävä lovi.
Pääkaupunkilaisten on nyt päätettävä, millaisella veräjänvartijoiden kokoonpanolla he lähtevät kauteen 2021.
Toissa kauden Stanley Cup -mestarien riveistä löytyy jo valmiiksi useampi maalivahti.
Aiemmin mainitut Samsonov ja Vanecek olisivat selkeimmät ratkaisut tilanteessa, jossa todella hyviä vaihtoehtoja ei ole ainakaan suoralta kädeltä tarjolla.
24-vuotias tshekki Vanecek on esitellyt vakuuttavia otteita AHL:ssä Hershey Bearsin maalilla. Kahden edelliskauden suoritukset olivat niin vahvoja, että hänet valittiin kumpanakin vuonna farmiliigan tähdistöjoukkueeseen.
Vanecekin lisäksi nuorempien kassareiden joukkoon kuuluu myös Pheonix Copley, joka toimi Braden Holtbyn siipimiehenä kaudella 2018-2019. Nuorukainen voitti 16 ottelua kirjauttaen tilastoihinsa 90,5 torjuntaprosentin ja 2,90 päästetyn maalin keskiarvon.
Copley ei kuitenkaan ollut parhaimmillan pelatessaan AHL:ssä Vanecekin kanssa Hersheyssä. Amerikkalainen hävisi tuolloin selkeästi kamppailun ykköstorjujan pestistä tshekkikollegalleen.
Vaihtoehtojen joukkoon lukeutuvat myös vapailla markkinoilla olevat kokeneemmat nimet.
Päteviä ehdokkaita ei ole paljoa, mutta jäljellä olevista tarjolla olisivat veteraanivahdit Craig Anderson, Jimmy Howard ja Ryan Miller. Jokainen heistä voisi tarjota kokemuksen tuomaa vakautta ja tukea Samsonoville. Yksikään kyseisistä herroista ei olisi myöskään turhan kallis kiinnitys.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!