Leijonat valmistautuu ensi viikon Venäjän Euro Hockey Tourilla jo kovasti kohti ensi vuoden MM-kisoja, vaikka niiden tulevaisuus on auki sekä koronavirustilanteen että kisaisäntä Valko-Venäjän maan poliittisten ongelmien ja levottomuuksien takia.

Miesjoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen ja GM Jere Lehtinen ovat vetäneet muutamia suuntaviivoja kohti tulevaa, vaikka se olisi kuinka auki hyvänsä.

– Keskitytään meidän omiin hommiin. Jokainen tiedostaa, missä maailmantilanne menee, Lehtinen sanoo Leijonien mediatilaisuudessa viitaten lisäksi siihen, että vallitsevien asioiden hoitaminen on muiden käsillä.

Kaksikko on ajatellut joukkueen rakentamistakin jo tarkkaan ja tässä yksi iso tekijä on esimerkiksi pohjoisamerikkalaisten suursarjojen, NHL:n ja AHL:n tilanteet – ne ovat auki ensi touko-kesäkuun suhteen. Kaudet eivät ole edes alkaneet vielä.

– Todennäköisesti ei tulla näkemään NHL-pelaajia MM-kisoissa, mutta kukaan ei pysty sanomaan varmaksi. Mutta se on todennäköistä kaikkien näiden juttujen takia, Lehtinen alleviivaa.

– Kisajoukkue valitaan Euroopassa pelaavista. Ei me mietitä NHL:ssä ja ylipäätään Pohjois-Amerikassa pelaavia tällä hetkellä, Jalonen lisää.

LUE MYÖS:
”On varmaan kolmen parhaan ketjun joukossa KHL:ssä” – Leijonat Venäjälle yllättäen ilman kovia pinnoja takovaa suomalaisketjua, Jukka Jalonen perusteli

Tässä on Leijonien joukkue Venäjän Euro Hockey Tourin turnaukseen