Kärppien suurlupaus koki vuosi sitten katkeran kohtalon nuorten MM-kisojen alla – otti nyt pettymyksen takaisin: ”Ei ole siitä hampaankolossa”
Kuva: Juha Tamminen
Kärppien suurlupaus Topi Niemelä on taatusti yksi nälkäisimmistä pelaajista pian alkavissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. 18-vuotias pakki oli jo vuosi sitten alaikäisenä tyrkyllä samoihin kinkereihin, mutta lopulta hän putosi kisakoneesta aivan viimeisillä metreillä.
– Ei ole siitä hampaankolossa, koutsit valitsivat varmasti oikeet pelaajat, suurlupaus hymähtää.
– Hyvällä asenteella ja raikkaalla mielellä lähen pellaamaan, pelaaja sanoo vahvalla Oulun murteella.
Tällä kaudella yhdeksän liigaottelua pelannut ja näissä tehot 0+3=3 (+3) saalistanut pakki on nauttinut vastuusta keskimäärin reilut 14 minuuttia per ottelu. Nuorissa Leijonissa rooli oli ainakin viime viikolla mysteeri.
– Ei ollut ollut puhetta, mutta pystyn laittamaan itseni hyvään rooliin. Kaikki pittää ansaita, näkkee sitten turnauksen myötä, minkälaiseksi rooli muodostuu.
Pienryhmätreenejä Oulussa ennen Kanadaan lentoa toteuttanut Niemelä odottaa kisoista… No, varsin tuttuja juttuja.
– Ehkä sitä, että pystyn tuomaan omat vahvuudet essiin, ja pelaamaan omaa parasta peliä.
Ex-jääkiekkoilija Ville Mäntymaa veti suomalaispojille kelpo treenejä ennen lentokoneeseen nousua.
– Aika paljon luisteltiin, nostettiin luistelukuntoa – sitä tarvitsee MM-kisoissa. Maalintekoa ja kamppailuakin oli. Oli hyvä setti mun mielestä.
– Kamppailtiin aika paljon etenkin kulmissa.
Maajoukkueen päävalmentaja Antti Pennasen soitto, ilmoitus joukkueen pääsemisestä ei suoranaisesti hätkäyttänyt.
– Ei siinä, onnitteli joukkueeseen pääsystä.
– Hän toivoo varmaankin hyvää peruspeliä ja varmaa puolustamista. Tietysti hyökkäyspäähän pitäisi pystyä luomaan jotakin.
Tuleva joulu on nollakakkoselle ensimmäinen pois kotoa.
– Niin se taitaa olla. On erilainen aatto edessä. Mutta kyllä mä varmaa aattelin usean kerran soitella kotipuoleen.
Toronto Maple Leafsin syksyn kolmoskierroksen 64. varauksen isä Tapio Niemelä, entinen Kärppä-kiekkoilija hänkin, olisi normaaleissa olosuhteissa matkustanut Kanadaan katsomaan pelejä.
– Joo ehdottomasti olisi lähtenyt! Vielä kesällä mietti, että lähtisi katsomaan, itse asiassa molemmat vanhemmat meinasivat.
Edmonton on yksi Pohjois-Amerikan pahimmista koronapesäkkeistä, jonka takia turnaus pelataan tyhjille katsomoille. Hirvittääkö Niemelän poikaa?
– Ei mua oikeestaan. On tiukat säännöt, ei auta kuin noudattaa niitä. Mennää pelaamaan, eikä hillumaan kaupungille.
– Konsoli lähti mukaan, tietokonneen otin. Otin myös yhden koulukirjan varuilta, jos joutuu opiskelee, Niemelä virnistää.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä ovat panokset
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- NHL:n suomalaistulokas loksautti leuat – huima video leviää!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä