Kanada – Suomi: Nuoret Leijonat yllätysvalmiina
Nuorten MM-kisat
Kanada – Suomi
Perjantai 01.01. klo 01:00
Nuorten Leijonien turnaus alkaa toden teolla vuodenvaihteessa, sillä mestarisuosikki Kanadaa vastaan haetaan tuntumaa maailman absoluuttiseen huippuun ja samalla ratkotaan lohkovoiton kohtalo. Sijoittui Antti Pennasen joukkue lohkossa sitten ensimmäiseksi tai toiseksi, on varmaa että puolivälierissä vastus on kova – sen verran hurja on toinen lohko tasoltaan.
Kanada on osoittautunut lupausten veroiseksi yhdistelmäksi. Joukkueessa on tukku ykköskierroksen varauksia NHL:ään ja tulevaisuudessa näitä pelaajia tullaan näkemään taalaliigan parrasvaloissa. Kanada teki Saksaa ja Sveitsiä vastaan kaksinumeroiset lukemat taululle – Slovakia puolestaan pysyi paremmin ottelussa mukana tiiviin viisikkopelinsä ansiosta. Dylan Cozens on niitannut kolmessa ottelussa jo yhdeksän tehopistettä (4+5).
Pienen alkutunnustelun jälkeen Suomi pelasi Slovakiaa vastaan upean pelin. Ykkösketjussa Anton Lundell ja Kasper Simontaival jatkoivat liekehtimistään ja päätöserässä mainiosti pelannut nelosketju äityi tehoilemaan – Samuel Helenius kuittasi kaksi maalia. Nuorten Leijonien paineistus oli ottelun edetessä niin kovaa, että Slovakialta loppuivat aseet – se pärjäsi paljon paremmin aikaisemmin Kanadaa vastaan. Tällä intensiteetillä Suomi pystyy haastamaan kenet vain turnauksessa, kunhan onnistumisia saadaan vielä laajemmalla rintamalla.
Lyö vetoa ottelusta:
Kanada on saanut kertoimissa niittisuosikin aseman ja tätä näkemystä sopii haastaa. Suomen pojat ovat yllätysvalmiita ja Suomea voi kokeilla kovalla kertoimella voittamaan ottelu, mutta kannattaa vahtia myöhemmin myös tasoituksellisia kertoimia. Vetosuositus on Suomi voittaa ottelun kertoimella 5,90. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä