Ilves täräytti uusia sopimuksia – nuorille lupauksille pitkät jatkodiilit!
Ilves tiedottaa nettisivullaan tehneensä jatkosopimukset puolustaja Santeri Hatakan ja hyökkääjä Miro Nallin kanssa.
19-vuotiaan Hatakan sopimus on voimassa kevääseen 2024 ja 21-vuotiaan Nallin puolestaan kevääseen 2023.
Jokereista Ilvekseen keväällä 2019 siirtynyt Hatakka debytoi Liigassa viime kaudella pelaten 28 ottelua tehoin 1+2=3. Kuluvalla sesongilla San Jose Sharksin kuudennen kierroksen varaus vuodelta 2019 on pelannut jokaisessa Ilvesen 19 Liiga-ottelussa ja summannut niissä tehot 1+2=3.
– Santeri Hatakka on päivästä yksi lähtien kehittynyt Ilveksessä kohti isompia ympyröitä ja pienempiä kaukaloita. Hänen luistelunsa ja luonteensa ovat aivan eliittiä ja mahdollistavat NHL-unelman tavoittelun sekä kehittymisen arjessa, hehkuttaa Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela ja jatkaa:
– Fysiikan vahvistumisen myötä tulemme jatkossa näkemään pelaajan, joka pystyy vaikuttamaan pelin kulkuun vaihto vaihdolta ja peli peliltä. On erittäin hienoa, että Santerilla oli halu jatkaa Ilveksessä pidempään.
Nalli on Ilveksen oma kasvatti ja nousi Liiga-joukkueeseen Hatakan tavoin viime kaudella summaten 12 ottelussa 2 (0+2) tehopistettä. Tällä kaudella laituri on noussut vakiokokoonpanoon ja nakutellut 17 pelaamassaan Liiga-ottelussa tehot 2+5=7.
– Yksi urheilijan ja jääkiekkoilijan hienoimmista piirteistä on halu kehittyä ja mitata itseään joka päivä. Tämän ominaisuuden omaava Miro Nalli on vahva luistelija ja hänellä on suuri sydän, jotka ovat mahdollistaneet kehittymisen erittäin kokonaisvaltaiseksi ja joukkueelle arvokkaaksi pelaajaksi, toteaa Koskela.
Ilveksellä on tulevan kauden joukkueen rakennus jo hyvässä vaiheessa. Seura kertoo sillä olevan sesongille kymmenen pelaajasopimusta ja lisäksi seitsemän muun pelaajan sopimuksessa on optio tulevasta kaudesta.
LUE MYÖS:
- ”Valmis pelaaja” – Canadiensin luotsi Martin St. Louis hehkuttaa Oliver Kapasta
- Toronto Maple Leafs on nyt ahdingossa
- Matti Sundelin on kuollut
- Mitä ihmettä? Ruokajournalisti Parker, 35, sai NHL-komennuksen
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin NHL:ssä – samaan pystynyt vain kolme suomalaistähteä
- Pelicans: valtava takaisku!
- Mikko Rantanen hurjana! Takoi kovat tehot ja nousi jäähypörssin kärkeen
- Pittsburgh Penguinsin suomalaishyökkääjälle karuja uutisia
- JYP jysäytti jatkosopimuksen: ulkomaalaisvahvistus jatkaa Jyväskylässä
- SS: Jukurit-kapteeni Jesper Piitulainen siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- SS: Jukurit-kapteeni Jesper Piitulainen siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Huippuvahvistus – HIFK:n hyökkääjä suuntaa Mestikseen!
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- AL: Ilves ryöstöretkellä Liigassa – kaappasi Leijonat-sentterin!
- HIFK:lta vihjaileva päivitys: huippukiinnitys tulossa