Entinen HIFK-järkäle paljastaa: hylkäsi KHL-miljoonat ja siirtyi Suomeen – tässä yksi syistä
Puolustaja Joe Finley tuli suomalaisille kiekkoihmisille tutuksi HIFK:n takalinjoilta.
33-vuotias yhdysvaltalainen pelasi Liigassa vuosina 2016-19, joista kaksi viimeisintä vuotta menivät enemmän tai vähemmän piloille loukkaantumisten vuoksi.
NHL:ssäkin ennen HIFK-siirtoaan pelannut Finley kertoo nyt helsinkiläisseuran haastattelussa, että hänellä olisi ollut ottajia muualtakin, mutta esimerkiksi Venäjälle lähtö ei kiinnostanut.
– Minulla oli monena vuonna tarjouksia KHL:stä, myös silloin kun tulin HIFK:hon. Moni asia vaikutti päätökseeni, mutta tavoitteeni oli silloin palata NHL:ään, Finley sanoo HIFK:n verkkosivujen mukaan Bättre Folk -podcastissa.
– Ja kyllähän se niin on, että aika harva pohjoisamerikkalainen poika haaveilee jääkiekon pelaamisesta Venäjällä. Mutta tiedän aika monta, jotka haaveilevat NHL:ssä pelaamisesta.
HIFK-vuosien jälkeen Finley ripusti hokkarit naulaan. Nykyisin mies toimii rakennusalalla.
- Venäjä ulos nuorten MM-kisoista – Kanadan pääministeriltä tyly päätös
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä