HPK on yksi liigasyksyn pahimmista flopeista. Joukkue on kerännyt kauden 19 ottelusta onnettomat 16 pinnaa, ja voittoja sillä on tilillä vain neljä – näistä vain kaksi varsinaisella peliajalla.

Marraskuun on puhuttu olevan jossakin päin Suomea vuoden synkin kuukausi, kun pimeys tulee alkuiltapäivästä, eikä luntakaan ole. HPK:n leirissä synkkyys mahtaa olla tuplaten pahempi: Esimerkiksi kymmenen edellisen ottelun saldo Kerholla on kymmenen pistettä.

Leijonissa kaksi MM-hopeaa voittanut ja olympialaisissa pronssia ottanut Petri Kontiola lausui lauantaina C Morelle synkkiä kommentteja 2-5-tappioon päättyneen HIFK-pelin jälkeen.

– Noo. Äh. En mä kyllä oikein osaa sanoa mitään, ei riitä tää taso tällä hetkellä. Se on se, mikä mulla on päällimmäisenä mielessä.

– Ei tullu pisteitä tänään, niin ihan se ja sama, Kontiola jatkoi viitaten siihen, että Kerho kyllä sai luotua tontteja HIFK-kassari Niilo Halosen maalille.

Vahti joutui ottamaan peräti 25 torjuntaa, HPK:n Emil Larmin torjuntamäärä oli liki puolet pienempi 12.

– Ollaan puhuttu tosi paljon. Puheet ei vaan hirveesti mene teoiksi jäälle. Paljon ollaa tehty töitä, että tää kurssi kääntyisi. Ollaan yritetty kaikennäköistä. Pakko tässä on uskoa tähän hommaan ja tehdä töitä paremman huomisen eteen.

Kokenut sentteri, Seinäjoen sympaattinen timantti on ollut hallitsevan Suomen mestarin synkän syksyn valopilkkuja. KHL-joukkue Jokereista täksi kaudeksi Hämeenlinnaan tullut pelaaja on sivaltanut 19 pelissä liki pisteen per peli – 4+13=17 (-4).

– Treeneissä on ollut vähän vähemmän hymyjä viime aikoina. Onhan tämä aika huono tilanne. Voittoja tarvitaan, niitä ei ole tullut. Kyllä se ilmapiiri siinä kiristyy. Ei se hymyilemistä oo.

– Kuten sanoin, luotto pitää olla omaa homma ja tehdä töitä. Mitää muuta keinoa tässä ei ole. Luotto täytyy kaivaa jostain, jokainen voi katsoa peiliin, että antaako kaikkensa ja mikä se panos joukkueeseen on.

Liigan sarjataulukko ei siis tosiaan ole mennyt esimerkiksi katolleen, vaikka se uskomattomalta näyttääkin: Hallitseva Suomen mestari viimeisenä ja parin vuoden takainen Euroopan mestari JYP viimeistä edellisenä. Toisessa päässä ihmeellisiä näkyjä ovat kärjessä keikkuva Ilves ja viime kaudella totaalisesti flopannut sarjakolmonen Pelicans.