Nuorissa on voimaa – tässä on Liigan marraskuun tähdistökenttä

Liigan marraskuu sujui viihdyttävissä merkeissä. Pelicans ja KalPa olivat isoimmat yllättäjät joukkuetasolla. Yksilöistä useat nuoret pelaajat olivat poikkeuksellisen kuumassa vireessä.
SuomiKiekko kasasi tähdistökentällisen Liigan marraskuun isoimmista yksittäisistä onnistujista.
Maalivahti: Niclas Westerholm, SaiPa
SaiPan alkukausi oli vaellusta synkissä metsissä, mutta marraskuussa joukkue alkoi jo näyttää piristymisen merkkejä. Yksi isoimmista tekijöistä parantuneen menestyksen taustalla oli 23-vuotias maalivahti Niclas Westerholm. Hän esiintyi marraskuussa seitsemässä ottelussa ja hänen torjuntaprosenttinsa oli 92,81. Lukema on poikkeuksellisen kova, kun ottaa huomioon SaiPan kuuluvan Liigan kellarikerrokseen.
Vasen puolustaja: Ville Heinola, Lukko
Odotukset Ville Heinolaa kohtaan olivat jälleen katossa ennen kauden alkua. Viime kaudella vahvasti NHL:ssä esiintynyt puolustaja nuorukainen alkoi saada marraskuun aikana myös tehohanoja auki. Seitsemässä ottelussa pakki nakutti tehot 1+8=9.
Oikea puolustaja: Robin Press, Lukko
Ruotsalaispuolustaja Robin Press oli suorastaan tulessa marraskuun ajan. Hän tykitti seitsemässä ottelussa neljä maalia ja yhdeksän tehopistettä. Hiljaisesta lokakuusta huolimatta Press nousi jo Liigan pakkien pistepörssin neljännelle sijalle.

Vasen laitahyökkääjä: Eemeli Suomi, Ilves
Vuosien ajan Liigan tehokkaimpiin pelaajiin lukeutuneen Eemeli Suomen ruuti oli alkukauden poikkeuksellisen kosteaa. Marraskuussa maalihanat viimein avautuivat, ja tilille alkoi karttua muutakin kuin syöttöpisteitä. Suomi oli kuukauden tehokkaimpia pelaajia ja tykitti seitsemään otteluun tehot 4+6=10.
Keskushyökkääjä: Arttu Ruotsalainen, Ilves
Arttu Ruotsalainen on ilmiselvä valinta tähdistökenttään. Ilves-sentteri johtaa tällä hetkellä Liigan maali- sekä pistepörssiä. Marraskuussa hän jatkoi siitä, mihin lokakuussa jäi. Seitsemässä ottelussa Ruotsalainen iski seitsemän maalia ja 12 tehopistettä.
Oikea laitahyökkääjä: Ryan Lasch, Pelicans
Ryan Lasch lukeutuu Euroopan parhaisiin pelaajiin. Yhdysvaltalaishyökkääjän peliäly on Liiga-tasolla aivan poikkeuksellinen. Tämä näkyy myös tehoissa. Marraskuun aikana Lasch nakutti kahdeksassa ottelussa tehot 3+7=10.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!