Liigassa viime aikoina hieman vaisusti esiintynyt Kärpät on tehnyt loppukaudeksi nimekkään pelaajahankinnan.

Oululaisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että se on päässyt loppukautta koskevaan sopimukseen hyökkääjä Juhamatti Aaltosen, 35, kanssa.

– Kyllä tässä hyvässä kunnossa ollaan, eli siitä ei ainakaan jää homma kiinni! Pelikunto tulee tietenkin vain pelaamalla. Tosi hyvillä fiiliksillä olen tulossa Ouluun. Viime keväänä hommat jäivät vähän kesken, niin tullaan nyt viimeistelemään ne.

– Tuon mukanani pelitaitoa, peluriluonnetta, vauhtia ja ratkaisuvoimaa. Uskon, että pystyn tuomaan paljon asioita joukkueeseen. Ja tässä tilanteessa semmoisen piristyksen myös – täältä on tulossa mies, joka on virtaa täynnä! Aaltonen kertoo Kärppien tiedotteessa.

Oululaisseuran urheilutoimenjohtaja Harri Ahon mukaan hankinnan tekeminen oli nyt ajankohtaista.

– Siinä vaiheessa, kun Jesse Puljujärvi teki NHL-sopimuksen, oli selvää, että hankimme siihen kärkeen vielä hyökkääjän. Nyt kun Jessen lähtö joukkueesta lähestyy, niin Juhamatti Aaltonen tuttuna pelaajana oli kärkinimenä, kun käytiin vaihtoehtoja läpi, Aho selvittää hankinnan taustoja.