Liigan koronahaasteet jatkuvat – Tampereella edessä lukuisia ottelusiirtoja!
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Liiga-joukkueet Ilves ja Tappara joutuvat lähiviikkoina siirtämään useita kotiotteluitaan myöhempään ajankohtaan.
Taustalla on Pirkanmaan lähellä leviämisvaiheeseen siirtymistä oleva koronavirustilanne, jonka vuoksi alueella suositellaan 2.-21.joulukuuta välisenä aikana noudatettavan kaikissa yleisötilaisuuksissa korkeintaan kymmenen hengen rajaa. Lisäksi aluehallintovirastolle ehdotetaan yli kymmenen hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kieltämistä.
Tulevien rajoitusten vuoksi Tappara tiedottaa neljän sen kotiottelun siirtyvän myöhempään ajankohtaan. Ilves siirtää puolestaan kaksi kotiotteluaan.
Ilveksen siirtyvät kotiottelut:
4.12. Ilves-HIFK 9.12. Ilves-TPSTapparan siirtyvät kotiottelut:
5.12. Tappara–TPS 8.12. Tappara–Kärpät 11.12. Tappara-Jukurit 18.12. Tappara-HIFK Uusista ottelupäivistä tiedotetaan Ilveksen ja Tapparan mukaan lähipäivinä. Molemmat seurat muistuttivat nettisivullaan, ettei niiden tietojen mukaan kotiotteluissa Hakametsän jäähallissa ole tapahtunut altistumisia koronavirukselle. Seuraava Hakametsässä pelattava ottelu on tämänhetkisten tietojen mukaan tapaninpäivänä 26.joulukuuta pelattava paikalliskamppailu Ilves-Tappara. Liiga-joukkueista useita kotiotteluitaan ovat jo aiemmin tällä kaudella joutuneet rajoitusten vuoksi siirtämään Sport, HIFK ja Pelicans. Lisäksi siirtoja on tehty muun muassa joukkueissa ilmenneiden koronavirustartuntojen ja -altistumisten vuoksi.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!