Kiekkolegenda muisteli pelänneensä: näin Wayne Gretzkyä suojeltiin – ”He olisivat satuttaneet pahasti”

Tällä viikolla Ylen kanavilla esitetty Ice Guardians -dokumentti päästi ääneen NHL:n tunnetuimpia ”poliiseja” eli tappelijoita.
Nykykiekossa tappelut ovat vähenemään päin, esimerkiksi 80- ja 90-luvuilla NHL:ssä nähtiin monia rajujakin tappeluita.
Kyseiseen aikaan myös kiekkolegenda Wayne Gretzky teki sarjassa älyttömiä tehopisteitä. Tästä pieni kiitos kuuluu hänen sen aikaisille seurakaverilleen, Edmonton Oilersin Dave Semenkolle ja Kevin McClellandille, jotka suojelivat joukkueensa kirkkainta tähteä. Kaksikon vuoksi vastustajat eivät uskaltaneet vahingoittaa Gretzkyä.
– Kuvitelkaa 80-luvun Oilersia ilman Semenkoa ja McClellandia. Miten Gretzkylle olisi käynyt? Olisiko pää tallella? Nick Fotiu huomautti dokumentin alkupuolella.
Myös Brett Hull kertoi muistavansa 80-luvun Oilersin hyvin. Joukkueen poliisien vuoksi kaukalossa ei kannattanut tehdä tyhmiä ratkaisuja tai muuten se kostautui.
– Kun hän (Gretzky) oli selin, hänet olisi voinut hoitaa pois pelistä. Ensinnäkään en kuitenkaan tekisi niin toiselle pelaajalle. Toiseksi, kimppuuni olisi käynyt Dave Semenko, Mark Messier, Kevin McClelland ja ties kuka. He olisivat satuttaneet pahasti. Sen halusin välttää, kun vastassa oli Oilers, Hull muisteli.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ruotsalaistähti puolustelee pelaamistaan KHL:ssä: ”Yritän vain elättää perheeni”
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!