Hirmutykistään tunnettu KHL-pakki lähellä paluuta kotikonnuilleen – vain yksi asia hiertää
Kuva: Lokomotiv Jaroslavl
Hurjasta laukauksestaan tunnettu ruotsalaispuolustaja Patrik Hersley neuvottelee Expressenin tietojen mukaan paluusta kasvattajaseuraansa Malmö Redhawksiin.
Aviisin tietojen mukaan 34-vuotiaalle pakille on jo tehty sopimustarjous, mutta Hersley itse on vielä vähäsanainen.
– Me neuvottelemme. Emme olisi tehneet sitä, jos en haluaisi, Hersley toteaa.
Viimeiset kuusi kautta KHL:ssä kiekkoillut puolustaja on harjoitellut Redhawksin kanssa jo pitkään ja joukkueen GM Patrik Sylvegårdin kerrotaan olleen Hersleyn perässä jo vuosia.
Neuvotteluita hiertää Expressenin mukaan ainoastaan yksi seikka: Hersley haluasi solmia pidemmän kontrahdin, mutta Redhawks on sopinut muiden SHL-joukkueiden kanssa, ettei kuluvaa kautta pidempiä sopimuksia toistaiseksi tehdä.
– Asiassa on omat puolensa. Minä haluan pelata vielä monia vuosia, riippuen tietysti siitä minkälaisessa maailmassa jatkossa elämme. He taas eivät voi riskeerata talouttaan ja olen täysin tietoinen siitä, Hersley toteaa.
Jykevä puolustaja pelasi viime kaudella Moskovan Spartakin riveissä summaten 55 KHL-ottelussa 22 (8+14) tehopistettä.
Kuudella itäliigakaudellaan ylivoimaspesialistin saldo on 276 runkosarjaottelussa 149 (61+88) pinnaa. 64 KHL-pudotuspelissä saldo on suhteessa vieläkin hurjempi: 41 (13+28) täppää.
Hersley on pelannut viimeksi kotimaassaan kaudella 2013-14.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ravintolaillallinen pahasti vihkoon: Jack Hughes joutui leikkaukseen ja pitkälle sairaslomalle
- Oulussa palohälytys – HIFK-fanit asialla
- Markus Nurmi solmi ison jatkosopimuksen Luulajan kanssa: ”Merkittävä tekijä”
- Sidney Crosbyn ennätys rikottu! NHL:n teinisensaatio pelaa uskomatonta kautta
- TPS-tähti Aleksi Saarela: Tämä asia Liigassa yllätti – omaan pelityyliin iso muutos
- Carolinalle surkeita uutisia: tähtihyökkääjä loukkaantui pelottavasti ja Jesperi Kotkaniemi jätti pelin kesken
- Veli-Matti Savinaiselle suihkukomennus – latasi suorat sanat tuomiostaan
- Montreal Canadiens sai kammottavia uutisia
- Kova ratkaisu! Edmonton nakkasi puolustajansa siirtolistalle
- Jättivahvistus: 54 kihauksen maalitykki avaa kautensa NHL:ssä
- Urheilucastin väite: Aatos Koivun lähtö lähenee TPS:stä – nämä Liiga-seurat ovat kimpussa
- Lähde: Kanadalaispelurin sopimus purettiin – siirtyy Liigaan!
- Tämä EHT-mies nousee Leijonien olympiakoneeseen – Antti Pennanen listasi onnistujat
- Kärpät: hirmuvahvistus!
- Toimittaja: Jokerien maalitykki vaihtaa yllättäen maisemaa!
- Leijonat-hyökkääjä Markus Nurmi: Ensi kauden seura selviämässä
- Suomalainen kärkivaraus: NHL kutsuu!
- Jokereista tuttu tähtihyökkääjä: sopimustarjous hylätty – osoite vaihtuu!
- Kova kaappaus: Mestis-seura vahvistuu Liiga-tason miehellä!
- Raimo Helminen: ensi kauden seura selvillä