HIFK:sta tutun pelaajan perheessä vakava sairastapaus – tilanteesta vihdoin parempia uutisia
Kuva: Juha Tamminen
Entisen HIFK-puolustaja Kyle Quinceyn perhe sai kuulla aiemmin tänä vuonna surullisia uutisia. Jääkiekon parissa hyväntekeväisyyttä tekevä Dawg Nation Hockey Foundation kertoi Twitterissä, että kanadalaisen perheen nuorimmalta pojalta löydettiin aivokasvain.
Nyt muun muassa NHL:n virallisilla kotisivuilla kerrotaan, että Axl-niminen poika on toipunut vaativista hoidoista.
Vanhemmat Rachel ja Kyle olettivat keväällä menevänsä lapsen kanssa päivystyspoliklinikalle rutiinikäynnille tarkistuttamaan mahdollista flunssaa. Poikaa piinasivat kuume ja oksentelu – eikä kyseessä lopulta ollutkaan mikään pieni tauti.
Lapsi leikattiin ensimmäisen kerran huhtikuun alussa. Sen jälkeen Axl on käynyt läpi erilaisia hoitoja, kuten asiaan kuuluvaa sädehoitoa. Perhe on muuttanut Coloradosta Philadelphiaan, ja pesue on joutunut näkemään lapsensa sairaalasängyllä. Leikkauksen jälkeen arkeen ovat kuuluneet lisäksi muun muassa kemoterapia.
Nyt asiat ovat toisin. Lapsen hiukset ovat kasvaneet hiljalleen takaisin, vaikka hän ei olekaan samanlainen tenava kuin muut 19 kuukauden ikäiset.
– Mutta tällä hetkellä olemme todella onnellisia, ex-pelaaja Kyle Quincey huokaa.
– On uskomatonta nähdä hänet sellaisena kuin hän nyt on… Kuinka onnellinen hän onkaan, äiti lisää viitaten parempaan aikaan rankkojen kokemusten jälkeen.
Kyle Quincey lopetti kiekkoilijan uransa keväällä 2019 HIFK:n väreissä. Pelaaja iski 35 runkosarjan pelissä tehot 5+8=13 (0), 12 pudotuspeliottelun saldo oli 1+6=7 (-6). Quincey pelasi lisäksi esimerkiksi NHL:ssä yli 600 ottelua.
LUE MYÖS:
- Antti Tyrväinen sikaili – Tapparan tähti loukkaantui: ”Ruma taklaus”
- HIFK: iso sopimusuutinen
- Mikko Rantasen NHL-seuralle karmea takaisku: Tähtihyökkääjä polvileikkaukseen – kausi ohi!
- MM-kultaleijonalta vihjaus ensi kauden joukkueesta: ”Todella, todella hyvä seura”
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Suomessa pelannut kiekkotähti kamalassa onnettomuudessa – taistelee hengestään
- Tapparalle tipahti huippu-uutinen!
- Eetu Luostarinen loukkaantui grillitapaturmassa – nyt tipahti uutta tietoa
- Leijonien entinen päävalmentaja on kuollut
- Näin Carter Hartin NHL-paluuottelu meni – kyyneleiltä ei vältytty
- LIVESEURANTA: Liigan yhtiökokous ja sarjajärjestelmäuudistus
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- ESPN: Edmonton valmis rysäyttämään vaihtokaupan – tämä NHL-vahti tähtäimessä!
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- IS: Liigaan tyrkyllä uusi joukkue – ”Ilman muuta olisimme mukana”
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!